†  Rubenstein AUG

KTK-II, ERJ-I, Fn, YLA2

Kuollut 9.10.2022.

kutsumanimiRubenomistajaKristiina Hirvonen VRL-13006
syntymäaika01.05.2016, 26-vuotias (satunnainen ikääntyminen)kasvattajaAugust Sporthorses
rotuhollanninpuoliverinenpainotuskenttä- ja esteratsastus
sukupuoliorikoulutustasoVaA, 160cm, CIC4
säkäkorkeus170 cmVH-numeroVH16-012-0179
väri ja merkitruunivoikko, rsti, vej rv, oej vuohinen valkea (Ee/Aa/nCr)PKK-idPKK3154

Olet varmaankin kuullut nimen Rubenstein? Se nimi herättää katu-uskottavuutta, ihailijoita ja julkisuutta. Uljaasta olemuksestani puhutaan seuraavaa – hän suorittaa esteet vaivatta, tanssii koulukentillä upeasti ja on rohkeista rohkein maastoesteillä. Niinpä niin, voin hyvinkin sanoa olevani kaikkea tuota. Jotkut haukkuvat jopa leijaksi, mutta eihän itsensä ihaileminen ole epänormaalia? Ainiin, minun piti kertoa jotain luonteestani.

En ikinä viitsi säätää mitään erikoista, vaikka joskus pullistelenkin hieman. Rakastan myös jäynää ja usein viskelenkin harjoja jorpakkoon, jos ne vain ovat ulottuvillani. Tarhassa ja varsinkin laitumella on kivaa! Jos mitään äksöniä ei ole, järjestän sellaista ja otan kaverinikin mukaan. Toisinaan omistajamme juoksee perässämme, kun olemme sattumalta *köh* päätyneet viereiselle tammalaitumelle. Kaikesta huolimatta olen kuitenkin ihmisystävällinen, vaikka joskus tuleekin kränää.

Nyt mietit varmaan, että miten käyttäydyn kun joku ratsastaa minulla. Noh, voisin sanoa että olen rauhallinen ja ammattimainen, ainakin yleensä. Pihalla saatan hieman stepata ja pörhistellä, joten melko moni hyppää vauhdilla selkääni ja ratsastaa kentälle. Aitojen sisällä käyttäydyn hillitysti, vaikka välillä innostun pukittelemaan. Fiksuna hevosena olen kuitenkin tajunnut asian ytimen: jos käyttäytyy hyvin, saa namin. Tätä asiaa olen yrittänyt muillekkin selittää, mutta hups, sainkin vain lauman hännystelijöitä! Taitava kun olen, pärjään monessakin eri lajissa. Koulussa askeleeni hurmaavat, esteillä nopeuteni ja tyylini ihastuttavat. Maastoesteilläkin olen ihan pro, vaikkakin “hiukan hullu” omistajani sanoin. Olen mielestäni ihan simppeli, enkös?
Luonne © Manaaja

suku

5-polvinen

i. Life On Mars STCii. Zodiac Lamechial
KTK-III, ERJ-I, EV-I


ie. White Trash Elegance STC
iii. Lucifer RGE
KTK-II, ERJ-I, YLA2

iie. Zodiac Power Girl
ERJ-I

iei. Lethal Injection STC

iee. T’s Send Me An Angel
e. Remenda RGEei. Excellence RGE
ERJ-I, YLA2



ee.Remedy LIN
KTK-III
eii. le Rêve Excidi
ERJ-III

eie. le Rêve February Joy
KTK-III, ERJ-I, KWPN-I, YLA2

eei. Nonez Ley

eee. Caribbean SWA
EV-II

Muut palkitut sukulaiset
iii i. Valiant Soldier KTK-III, ERJ-I, YLA1
iii e. Arya RGE KTK-II, ERJ II, YLA2, KWPN II
iie e. Upside Down GEW KTK-III, ERJ-II, YLA3, KWPN II
iei i. RA Rose of Jerome KTK-II, YLA1, ERJ-I, KWPN-I, Superior Grade

eii i. Dream of Scipio ERJ-I, KWPN-I, First Champion
eii e. Aurora YLA3, ERJ-III
eie i. Alegre’s Musical YLA3, ERJ-II, KWPN-I
eie e. Reorn Doena YLA3, ERJ-II
eei i. Keep Attention Up ERJ-II, YLA2, HANN-II
eee i. Candor Woods ERJ-I
eee e. Carissa ERJ-II

jälkeläiset

s. 01.04.2020, fwb. t. Ruin Cheque e. Cariad
s. 17.11.2020, fwb. t. Rosegarden’s Witch Doctor e. Rosegarden’s Witchcraft
s. 28.04.2022, kwpn. o. Rosegarden’s Sardonyxx e. Onyxx Ink v. Walden

kuvagalleria

kilpailukalenteri

Kalenterissa näkyy vain sijoitukset.
(55 ERJ-sijoitusta, 41 KERJ-sijoitusta)

pvmpaikkaluokkasijoitus
ERJ
01.07.2016Harmony Sporthorses160 cm3/30
02.07.2016Harmony Sporthorses160 cm 5/30
09.07.2016Filmür160 cm 2/25
10.07.2016Hanntrak Center160 cm1/24
11.07.2016Filmür160 cm5/25
19.07.2016Filmür160 cm1/22
20.07.2016Filmür160 cm2/22
20.07.2016 Stall Silverlyckan160 cm1/10
20.07.2016 Stall Silverlyckan160 cm1/10
21.07.2016 Filmür160 cm3/25
22.07.2016Moonrise160 cm4/18
22.07.2016Stall Silverlyckan160 cm3/10
22.07.2016Filmür160 cm4/19
24.07.2016Moonrise160 cm1/18
25.07.2016Moonrise160 cm3/18
25.07.2016Filmür160 cm2/19
26.07.2016Hanntrak Center160 cm3/24
28.07.2016Filmür160 cm5/25
29.07.2016Filmür160 cm3/19
01.08.2016Filmür160 cm2/25
01.08.2016Filmür160 cm2/22
01.08.2016Filmür160 cm1/19
02.08.2016Filmür160 cm3/25
03.08.2016Filmür160 cm4/22
07.08.2016Filmür160 cm4/22
09.08.2016Filmür160 cm4/22
10.08.2016Filmür160 cm4/25
11.08.2016Filmür160 cm3/22
11.08.2016Filmür160 cm4/19
15.08.2016Filmür160 cm1/22
15.08.2016Filmür160 cm2/19
16.08.2016 Filmür160 cm3/19
17.08.2016Filmür160 cm1/22
18.08.2016Filmür160 cm2/25
18.08.2016Filmür160 cm3/19
23.08.2016Filmür160 cm2/19
28.08.2016Filmür160 cm3/19
29.08.2016Filmür160 cm5/25
29.08.2016Filmür160 cm4/22
30.08.2016Filmür160 cm4/25
11.09.2016Iowa160 cm3/30
15.09.2016Iowa160 cm4/30
15.09.2016Brokeback160 cm1/18
17.09.2016Brokeback160 cm1/18
17.09.2016Iowa160 cm1/30
22.09.2016Iowa160 cm1/30
23.08.2016Iowa160 cm3/30
25.09.2016Iowa160 cm1/30
28.09.2016Iowa160 cm5/30
30.09.2016Iowa160 cm5/30
10.12.2016Starberry160 cm3/43
12.12.2016Starberry160 cm4/43
23.12.2016Romilly160 cm3/48
25.12.2016Romilly160 cm5/48
26.12.2016Romilly160 cm5/48
KERJ
30.12.2019SilverlodeKERJ-cup: CIC41/22
03.01.2020PäikesaariCIC43/22
07.04.2020CloudfieldCIC42/35
07.04.2020Kilpailukeskus LupinCIC44/28
27.04.2020Kilpailukeskus LupinCIC44/28
28.04.2020Kilpailukeskus LupinCIC42/28
24.08.2020Kilpailukeskus LupinCIC43/25
25.08.2020Kilpailukeskus LupinCIC41/25
11.09.2020CherseyCIC43/19
14.09.2020CherseyCIC43/19
15.09.2020CherseyCIC43/19
20.09.2020CherseyCIC43/19
14.10.2020Kilpailukeskus LupinCIC43/24
21.10.2020Kilpailukeskus LupinCIC43/24
29.10.2020Kilpailukeskus LupinCIC44/24
30.10.2020Kilpailukeskus LupinCIC43/24
13.10.2020CherseyCIC42/19
13.01.2021CloudfieldCIC42/32
06.05.2021Kilpailukeskus LupinCIC31/33
11.05.2021Kilpailukeskus LupinCIC33/33
12.05.2021Kilpailukeskus LupinCIC31/33
17.05.2021Kilpailukeskus LupinCIC32/33
19.05.2021Kilpailukeskus LupinCIC34/33
29.05.2021Kilpailukeskus LupinCIC31/33
11.01.2022MangoviaCIC42/22
13.01.2022MangoviaCIC44/22
15.01.2022TiikeriluolaCIC42/12
31.03.2022HaltiasaloKERJ-cup: CIC45/43
07.04.2022Hiivurin SuomenhevosetTutustumisluokka6/47
08.04.2022Hiivurin SuomenhevosetCIC13/60
10.04.2022Hiivurin SuomenhevosetCIC11/60
12.04.2022Hiivurin SuomenhevosetCIC12/47
13.04.2022Hiivurin SuomenhevosetCIC12/60
14.04.2022Hiivurin SuomenhevosetTutustumisluokka3/47
15.04.2022Hiivurin SuomenhevosetTutustumisluokka4/47
17.04.2022Hiivurin SuomenhevosetCIC17/60
06.04.2022ValmaryaCIC43/14
18.08.2022ValmaryaCIC44/34
14.08.2022ClarkenesCIC22/26
22.09.2022ValmaryaCIC43/28
29.09.2022ValmaryaCIC43/28

näyttelyt

31.07.2021 Yleislaatuarvostelu, YLA2, 29 + 28,5 + 19,75 + 13 + 3 = 93,25p.
31.08.2022 Esteratsastusjaoksen laatuarvostelu, ERJ-I, 7 + 40 + 21,25 + 20 + 15 = 103,25p.

Finest (Fn) myönnetty 11/2019

KTK-tilaisuus 30.09.2019, KTK-II, 19 + 19 + 18 = 74,7%
– Erinomaiset leimat. Hyvässä, kuivassa kunnossa oleva ori. Selän ylälinjassa kulmikkuutta. Jalka-asennot hyvät, ej eteenkiinnittyneet. etuosa lihaksikas, hyvä lapakulma. Kaula kuiva, aavistuksen lyhyt, pää pienehkö. Persoonallinen, toimiva toteutus.
– Eloisa, näyttävä hevonen, jolla erinomainen sukupuolileima. Täysiverityyppinen, urheilullinen. Kuivassa ja lihaksikkaassa kunnossa esitetty. Hieman pieni täysiverimäinen pää, hyvinkulmautunut kaula ja syvä rintakehä. Selkälinja voisi olla kantavampi ja lautanen aavistuksen loivempi. Jaloissa nivelet nesteiset ja täyttyneet, mittasuhteet ja jalka-asennot kuitenkin hyvät, joskin näyttäisi takaa hieman pihdissä, kintereet lähekkäin. Karva hulppeassa kesäkiillossa, väriä jää ihastelemaan pitkäksi aikaa.

03.09.2019 PKK Hukkapiilo, rakenne: puoliveriorit, EO-serti, tuom. aksu
15.09.2019 PKK Järnby, rakenne: puoliverioriit, LKV EO-serti, tuom. Anne, BIS1 KTK-serti, tuom. Sage
01.11.2019 PKK Saariston hevosopisto, rakenne: muut hevosoriit, EO-serti, tuom. Elisa

päiväkirjamerkinnät

estevalmennus 31.08.2017, kirjoittanut Dimma
Saavuin valmentamaan Manaajaa ja Rubenia ja sovitusti ratsukko olikin jo lämmittelemässä. Tänään keskittyisimme lähinnä esteelle lähestymiseen ja tasaisen varmaan suorittamiseen. Ratsukko hyppäsi todella hyvin ja Ruben oli todella innokas. Ori hyppäsi mielellään ja välillä tuntui, että jarrut unohtuivat ja saattoi siellä tulla muutama pieni ilopukkikin. Manaaja pystyi kuitenkin hyvin pitämään tasapainonsa, eikä tipahtanut selästä. Otimme myös muutaman sarjaesteen, jotta pääsimme harjoittelemaan hieman erilaista ajoittamista. Nyt piti ajatella kahta estettä, eikä vain onnistua yhdessä. Ratsukko suoriutui sarjoista hyvin ja en voinut muuta kuin todeta, että mitä ihmettä minä teen täällä. Tottakai aina on jotain uutta opittavaa ja parannettavaa, mutta ratsukon meno näytti nyt jo todella hyvältä. Tsemppiä teille siis todella paljon jatkoon.
– 111 sanaa

estevalmennus 19.08.2017, kirjoittanut Jannica
Manaaja verrytteli kaunista ruunivoikkoa oriaan kentällä saapuessani paikalle. Jäin seuraamaan hyvin liikkuvaa oria ja sitten rakensin muutamia matalempia harjoitusesteitä kentälle samalla tarkkaillen parin työskentelyä. Ruben vaikutti tänään juuri sopivan energiseltä, joten päätimme harjoitella sille hieman haastavempia hyppyjä ympyrällä. Manaajalle ne olivat helppoja tehtäviä, joten tämä sopi oikein hyvin tukemaan oriin kehitystä esteillä, isojenkin ratojen kunkkujen oli joskus palattava perusasioiden pariin ja harjoiteltava pikkuesteillä, jonka ratsastaja ymmärsi hyvin. Otimme ensin ihan ristikkotasolla ympyrää päädyssä, Maanajan piti saada hevosta hieman rennommaksi ja tukea paremmin kaarteissa ulkopohkeella, joka tuntui jäävän jatkuvasti irti kyljestä ja orilta katosi ulkotuki, jolloin se alkoi valua sisällepäin.

Vaihdoimme suuntaa ja vauhti tuntui kiihtyvän hetkellisesti Rubenin innostuessa esteen nostosta. Manaaja sai kuitenkin energian suunnattua oikeaan paikkaan ja ori tuli sopivasti lyhennettynä esteelle, jossa se sai kuitenkin tarvittavan myötäämisen hyppyyn. Lopputunnista harjoittelimme myös lyhyemmässä muodossa pieniä hyppyjä, joka auttoi tasapainoon, koordinaatioon ja keskittymiseen etenkin, joka tuntui hieman herpaantuvan aina kun estettä nostettiin. Haastavinta näissä lyhyen hyppyvälin tehtävissä, kun suuri osa esteistä otettiin yhden tai kahden laukka-askeleen välillä, oli saada ori kuitenkin pitämään yllä tarmokas laukka ja sopiva askelmitta. Aluksi laukka-askel oli hitusen pitkää, mutta tahti säilyi silti hyvänä, joten ratsukkoa ei siitä rokotettu. Väleihin tosin oli vaikeampi mahtua, jonka myös Ruben huomasi ja alkoi vaistomaisesti lyhentää laukkaa itsekin. Sen jälkeen tehtävät sujuivatkin paljon helpommin ratsastaja kannalta, kun ori itse oli oivaltanut tehtävien idean.
– 223 sanaa

päiväkirjamerkintä 26.06.2017, kirjoittanut Lea M.
Edellisen hevosen lähdettyä Manaajan kanssa maastolenkille pääsin työstämään seuraavaa hoidokkiani. Saisin kokeilla Ribcage’s Warmbloodsin maneesia hollanninpuoliveriori Rubenin kanssa. Joku tallityttö toikin minulle sitä talliin sillä aikaa kun olin ehtinyt laittaa loput edellisen Cinnabar-orin tavaroista pois sekä haettua tämän uuden orin varusteet. 

Aluksi tutustuin oriin, höpöttelin sille kaikenlaista jonninjoutavaa ja harjailin sitä samalla. Kun Rubenin vaalea karva suorastaan kiilsi, laitoin sille satulan ja suitset. Lopuksi kierittelin vielä pintelit orin jalkoihin ja olimme valmiita pieneen harjoitteluun maneesissa. Hain vielä omat ratsastustavarani ja olimme valmiita. Talutin Rubenin maneesiin ja nousin selkään. Tai siis aluksi yritin, sillä tuntui, että ori oli menossa miljoonaan suuntaan selkään noustessani. Pienen keskustelun jälkeen kuitenkin olin ratsailla ja teimme jo hyvää alkulämmittelyä. 

Rubenilla oli erittäin mukava ratsastaa. Se oli rohkea ori, jonka liikkeet olivat komean lennokkaita. Oli hyvä, että maneesissa ei ollut muita. Rubenilla ei ollut mitään tarvetta näyttää kenellekkään muulle mitä se osasi tai ei osannut. Kokeilin tehdä sillä muutamia harjoituksia mitä yleensä pyysin valmennettaviltani. Tämä oli erittäin hyvää treeniä myös minulle – tiesin paremmin, millaisilta valmennuksien rakenteet tuntuivat. Loppuverryttelyn jälkeen vein Rubenin takaisin talliin. Manaaja oli varannut minulle tallitytön hoitamaan orin loppuun jotta minä voisin pitää vapaailtani. Olin kyllä aluksi tätä vastaan, mutta mitä tallinomistaja vaatii, hän vaatii.
– 201 sanaa

estevalmennus 18.03.2017, kirjoittanut Cannabia
Olin maneesissa rakentamassa paria sarjaestettä päivän estevalmennuksia varten, kun Manaaja saapui raahaten perässä ruunivoikkoa oria Rubenia. Ori ei juurikaan näyttänyt nauttivan tilanteesta joutuessaan töihin, mutta oletin tilanteen muuttuvan kun Manaaja olisi lämmitellyt ratsunsa ensin kunnolla. Seurasin ratsukon vapaata alkuverryttelyä sivusilmällä ja ori näytti liikkuvan melko tahmeasti Manaajan herättely-yrityksistä huolimatta. Kun ori vihdoin alkoi heräilemään horroksestaan, päästiin itse asiaan. Toisella pitkällä sivulla oli kahden esteen sarja (pysty – okseri) yhden laukan välillä, toisella pitkällä sivulla kolmen esteen sarja (pysty – pysty – okseri), jonka ensimmäisten osien väliin tulisi kaksi ja jälkimmäiseen väliin yksi askel. Estekorkeudet olivat väliltä 120-140cm. Manaaja ohjaili Rubenia esteille pyytämässäni järjestyksessä ja hyppykerta toisensa jälkeen ori innostui tehtävistä enemmän ja enemmän. Muutamat reippaat pukkisarjatkin nähtiin välissä, mutta ratsastaja pysyi kuin pysyikin kyydissä.
– 124 sanaa

Ruben on virtuaalihevonen.