Rosegarden’s Pink Tiger

FF

kutsumanimiMyssyomistajaKristiina Hirvonen VRL-13006
syntymäaika04.04.2020, 10-vuotias (satunnainen ikääntyminen)kasvattajaKristiina Hirvonen VRL-13006
rotusuomalainen puoliverinenpainotusesteratsastus
sukupuoliorikoulutustasoVaA, 160 cm, CIC4
säkäkorkeus176 cmVH-numeroVH20-031-0095
väri ja merkitruunikko, ept, oej vsk, tkj psk (Ee/AA)PKK-idPKK3795

Kun päädyin ostamaan Myssyn, sain kuulla sen isän karmeasta luonteesta vasta kirjoitettuani allekirjoitukseni myyntipapereihin. Kuitenkin tutustuttuani pikkuoriin paremmin, huomasin huojennuksekseni sen tulleen paljon enemmän emäänsä kuin isäänsä. Minusta tuntuu että Myssy on henkisesti kaiken vulgaarin ja rahvaan yläpuolella. Harvoin se innostuu riehumaan muiden nuorten orien kanssa ja silloinkin se ravaa tanssahdellen häntä soihtuna muiden perässä.

Myssyä voisi kuvailla ehkä hieman etäiseksi, mutta se tekee tyynesti hommansa ja antaa nostella jalkoja, ja sorkkia milloin mitäkin osaa sen kropasta. Se ei tosin kuuntele nalkuttamista, vaan alkaa kiukuttelemaan, jos sitä yrittää pakottaa tekemään jotain, mistä se ei pidä. Onneksi Myssy on kuitenkin varsin yhteistyöhaluinen. Se on erittäin herkkä kaikille avuille ja varsinkin päästä ori on jopa arka. Tämän vuoksi se voi käyttäytyä jopa arvaamattomasti tuntemattomien ihmisten kanssa erityisesti jos ihminen antaa avut hieman ronskimmin niin maasta käsitellessä taikka ratsailta. Tuttujen ihmisten kanssa se osaa olla rennosti, eikä säiky, vaikka pään ympärillä heiluisi ilmapalloja ja serpentiiniä. Tämä tuli testattua viime vappuna.

Kotosalla Myssy on yleisesti ottaen rento kaveri, mutta vieraissa paikoissa se stressaa melko herkästi. Tällöin se saattaa heittäytyä levottomaksi tai jättää ruokansa syömättä. Useimmiten kuitenkin reipas ravikierros uudessa ympäristössä rauhoittaa oria sen verran, että se ei käy mahdottomaksi. Liikunnantarve sillä on muutenkin melkoinen. Myssyllä pitäisi olla joka päivä jotain reipasta aktiviteettia, tai ori keksii omaa hölmöilyä. Yleisesti ottaen aivotyöskentely on tärkeämpää kuin pelkkä irroittelu, mutta vauhdikkaista maastolenkeistä Myssy nauttii hurjan paljon, joten ne ovat suositeltavia silloin tällöin. Este- ja maastoesteradoilla ori osaa keskittyä paremmin kuin siltä saattaisi odottaa, mutta sille tulee antaa tilaa hengittää ja tehdä omia päätöksiä ponnistuspaikoista ja muista vastaavanlaisista tilanteista. Se on myös melkoisen hyvä tarjoamaan tiukempia teitä esteille, jos sellainen on tarjolla. Herkkyydessä ja nopeudessa kun on hyvätkin puolensa.

SUKU

3-polvinen

i. Genheit Roar
SWB
KTK-II
ii. Tigerland ABG
SWB
KTK-II, ERJ-I




ie. Cheyenne F
FWB
KTK-II, ERJ-I
iii. Tiger Trouble
FWB
YLA2, ERJ-III, KRJ-III, KERJ-III, Bronze Premium

iie. Kissland
SWB
ERJ-III


iei. Crocodilehunter
FWB
KTK-II, YLA2, ERJ-I, SPL-II

iee. Jaylyn D
TRAK
KTK-II, VIR MVA Ch, YLA2, ERJ-II
e. Amsterdamned PB
FWB
KTK-II, Ch
ei. Centurion PB
HANN
KTK-II, ERJ-I




ee. Shiera PB
FWB
KTK-III, ERJ-I
eii. Crixus
HANN
KTK-I, VIR MVA Ch, YLA1, ERJ-I

eie. Rhea Silvia
HANN
KTK-III, Ch, ERJ-II


eei. Rocc Arrem
HOLST
KTK-II, VIR MVA Ch, ERJ-I

eee. Square Nothing
HANN
KTK-III, VIR MVA Ch, ERJ-I

JÄLKELÄISET

s. 10.02.2023, fwb. o. Rosegarden’s Bacchus e. Rosegarden’s Nymph

KUVAGALLERIA

KILPAILUKALENTERI

Kalenterissa näkyy vain sijoitukset.
(47 ERJ-sijoitusta + 2 cup-sijoitusta)

pvmpaikkaluokkasijoitus
04.07.2021Paris SIM Jumping WeekYoung Horse 140 cm4/33
11.01.2022Couture Sporthorses150 cm2/22
13.01.2022Couture Sporthorses150 cm4/21
14.01.2022Couture Sporthorses150 cm1/21
18.01.2022Couture Sporthorses150 cm3/22
19.01.2022Couture Sporthorses150 cm2/21
19.01.2022Couture Sporthorses150 cm4/22
24.01.2022Couture Sporthorses150 cm2/21
25.01.2022Couture Sporthorses150 cm3/22
26.01.2022Couture Sporthorses150 cm4/22
25.01.2022Yemene140 cm3/35
26.01.2022Yemene140 cm5/35
28.01.2022Yemene140 cm5/35
29.01.2022Yemene140 cm3/35
28.02.2022Hiivurin SuomenhevosetERJ-cup: 150 cm5/85
11.04.2022Yemene140 cm1/36
13.04.2022Yemene140 cm3/37
12.08.2022Valmarya150 cm3/10
12.08.2022Valmarya150 cm1/12
14.08.2022Valmarya150 cm1/12
17.08.2022Valmarya150 cm2/12
18.08.2022Valmarya150 cm1/12
20.08.2022Valmarya150 cm3/12
07.08.2022Adina160 cm1/7
31.08.2022Hiivurin SuomenhevosetERJ-cup: 150 cm7/103
12.08.2022Juksula120 cm3/49
15.08.2022Juksula120 cm6/49
18.08.2022Juksula130 cm1/43
18.09.2022Lilycove90 cm4/30
25.09.2022Valmarya80 cm4/30
27.09.2022Valmarya80 cm5/30
03.10.2022Empyrean Trakehners150 cm1/27
10.10.2022Empyrean Trakehners150 cm5/27
15.11.2022Empyrean Trakehners160 cm1/18
11.11.2022Juksula120 cm3/53
16.11.2022Juksula130 cm3/38
02.04.2023Hiivurin suomenhevoset120 cm4/27
02.04.2023Hiivurin suomenhevoset120 cm3/27
03.04.2023Hiivurin suomenhevoset120 cm1/27
04.04.2023Hiivurin suomenhevoset120 cm5/27
06.04.2023Hiivurin suomenhevoset120 cm2/27
09.04.2023Hiivurin suomenhevoset120 cm1/27
13.04.2023Hiivurin suomenhevoset120 cm3/27
14.04.2023Hiivurin suomenhevoset120 cm3/27
17.04.2023Hiivurin suomenhevoset120 cm4/27
18.04.2023Hiivurin suomenhevoset120 cm4/27
20.04.2023Hiivurin suomenhevoset120 cm5/27
22.04.2023Hiivurin suomenhevoset120 cm5/27
24.04.2023Hiivurin suomenhevoset120 cm2/27

NÄYTTELYT

Finest Foal (FF) myönnetty 03/2021

20.02.2022 PKK Vaahterapolku, rakenne: hevosorit, EO-serti, tuom. Chao

18.09.2020 PKK Sumulahti, rakenne: orivarsat, EO-serti BIS2, tuom. Inna [1]
13.12.2020 PKK Seppele, rakenne: varsat, EO-serti, tuom. Anne [2]
15.03.2021 PKK Hiekka-aho, rakenne: varsat, EO-serti, tuom. aksu

24.06.2021 PKK Järnby, muu kuva: vapaa kuva puoliverisille, KP, tuom. Jesse [3]

15.10.2021 PKK Metsätalli, EM-luokka: muusta kuvasta, tuom. Anne [4]

[1]Piirtäjä on selkeästi tunnistettavissa kuvasta ja tuloksena ihastuttava varsa erikoisemman päämerkin kanssa.
[2]EM: hevosen väri
[3]Tätä yksityiskohtien määrää! Paljon mitä katsoa ja juurikin hyvällä tavalla; tätä tutkii mielellään pitkään. Hevosella rauhallinen ja luottavainen ilme, sekä liike hyvin onnistunut. Kuvalle on selvästi ollut tarkka visio jota on lähdetty toteuttamaan. Hieno teos!
[4]EM: tunnelma. Arvosteltu talutuskuva. Hieman tiukka rajaus, mutta harvinaisen hyvin onnistunut käynnin tuntu ja rauhallinen talliympäristön tunnelma.

PÄIVÄKIRJAMERKINNÄT

päiväkirjamerkintä 15.03.2021, kirjoittanut omistaja
Myssy seisoi rauhallisena hevosauton vieressä uusi tummansininen villaloimi yllään. Huttu makasi sen vierellä hihnan päässä ja seuraili parkkipaikan tapahtumia. Kun koira terävöityi vahtimaan jotakin, myös Myssy kääntyi katsomaan, mitä sen ystävä tuijotti. Aikaisesta aamusta huolimatta maneesin edessä pyöri runsaasti nuoria hevosia, jotka olivat tulossa kilpailemaan varsojen rakenneluokassa.

Myös Heli, vanha tuttuni, oli tuonut oman nuorikkonsa tuomarin näytille. Myssyn harjaa letittäessäni vilkuilin välillä, miten Helin varsa liikkui hänen lämmitellessään oria nuoren tytön kanssa, sillä varsa tulisi minulle ratsutettavaksi. Kieltämättä ori näytti hyvältä, mutta puolueellisena minun täytyi sanoa että pidin Myssyn yleisilmeestä enemmän. Myssy oli kasvanut varsin jaloksi ja siroksi ratsuhevoseksi. Se ravasi lämmittelyssä kauniisti kaula kaarella tanssahtelevin askelin ja arvostelussa vielä paremmin. Ori tuntui nauttivan saamastaan huomiosta ja antoi kiltisti tuomarin tarkastaa sen hampaat. Juuri ennen sertien jakoa Myssy ravisti lyhyen harjansa letistä osittain irti ja näytti erittäin edustavan pöllähtäneeltä saadessaan erinomainen -sertin ja ansaiten siten myös Finest Foal -arvonimen.
– 152 sanaa

Myssy on virtuaalihevonen.