Fn, PP-MVA, PKK-V, Oiva ori, YLA1, KERJ-II
| kutsumanimi | Toto | omistaja | Helga Åqvist (VRL-13006) |
| syntymäaika | 20.09.2018, 17-vuotias (satunnainen ikääntyminen) | kasvattaja | Kristiina Hirvonen VRL-13006 |
| rotu | suomalainen ratsuponi 64,65%* | painotus | kenttä- ja esteratsastus |
| sukupuoli | ori | koulutustaso | VaB, 120cm, CIC2 |
| säkäkorkeus | 146 cm | VH-numero | VH18-029-0143 |
| väri ja merkit | ruunivoikko, vsk oej, psk vtj, klsi (EE/Aa/nCr) | PKK-id | PKK3125 |
*pyöristetty arvo, kaikki desimaalit 64,6484375%
Pitkällisen pohtimisen ja varojen keräämisen jälkeen olin päättänyt vihdoin hankkivani oman hevosen. Selailin erilaisia myyntipalstoja netissä, mutta en kuitenkaan kuukausien etsimisen jälkeenkään meinannut löytää itseäni miellyttävää ratsua, joka sopisi omaan tasooni ja tarpeisiini. Kun Kristiina ehdotti tilausvarsan hankkimista, innostuin hurjan paljon. Varsan voisi kouluttaa itse juuri sellaiseksi kuin itse halusi ja tarvitsisi! Niinpä teimme sopimuksen Kristiinan kanssa siten, että sain itse valita varsan vanhemmat ja myöhemmin saisin muulta tallin henkilökunnalta koulutusapua jalostusoikeutta vastaan. Ja niin syntyi Toto, pieni, reipas ja hopeisen ruunivoikko pikkuori, joka varasti sydämeni sillä sekunnilla kun se avasi suklaan ruskeat silmänsä ensimmäistä kertaa ja räpsytteli pitkiä ripsiään. Enkä ole katunut valintaani kertaakaan, vaikka elämä nuoren orin kanssa ei aina olekaan ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.
Kun nimesin hevoseni Totoksi, en odottanut niitä kaikkia vitsejä ja meemejä, joita nimestä sikisi. “Toto, I’ve a feeling we’re not in Kansas anymore” sanoo Dorothy Gale Wizard of Oz -elokuvassa koiralleen, ja joku teippasi kyseisen meemikuvan Toton karsinan oveen loimitusohjeiden alle. Toton nimikkokappale on näköjään “Africa” ja sillekin on naureskeltu, sillä Totolla sattuu olemaan samanlainen pörröinen harja ja häntä kuin Toto-laulajalla on kyseisen kappaleen musiikkivideolla. Toto parka, joutui kaikkien noiden vitsien ja naurujen kohteeksi. Siis poni, ei se laulaja. Tai se koira.
Huvittavasta nimestään huolimatta Toto on elämäiloinen ja pirteä pikkuponi. Sen käytöstavat ovat vailla vertaa ja kulkee mukana riimussa nätisti. Helgaa se kuitenkin seuraa vapaanakin ja tottelee kuin koira. Se osaa tulla luokse, pysyä paikallaan ja antaa tassua. Karsinassa se väistää kuuliaisesti ja nostaa jalat välillä vähän turhankin innokkaasti. Omistajan innostuttua luonnollisista hevosmiestaidoista Totolla ei ole kuolaimia, vaan LG-suitset. Ruoka-aika on ainoa, jolloin ori unohtaa käytöstavat, sillä se on erittäin perso ruoalle ja melkoisen kärsimätön myös. Toton harmiksi se on herkkä lihomaan, jonka vuoksi sen saamaa ruokamäärää joudutaan säännöstelemään.
Ratsailta Toto on yhtä kuuliainen kuin maastakäsin. Ori ei kuitenkaan ole sieltä ihan herkimmästä päästä, joten sen kanssa tulee antaa avut hyvin selkästi. Toto myös kaipaa aktiivista ratsastajaa, joka pitää paketin koossa ja on tarpeeksi kärsivällinen antaakseen sille tarpeeksi aikaa ajatella ja toimia. Sileällä Toto on joustava ja loppujen lopuksi melko kevyt ratsastettava. Sillä on hyvä työmotivaatio ja se jaksaa keskittyä samaan asiaan pitkäänkin. Esteillä Toto syttyy ja innostuu joskus jopa vaikeaksi pidellä. Jarrut löytyvät aina, kun vähän kaivaa. Orilla on hyvä hyppytekniikka, mutta se tarvitsee ratsastajaa avuksi askelpituuden säätelemisessä esteiden välillä. Toto osaa kuitenkin ponnistaa oikealla hetkellä ja se on tarpeeksi kärsivällinen tehdäkseen ratsastajan ohjaamat tiet oikomatta kulmia.
Maastossa liikkuminen niin tavan metsälenkeillä tai maastoesteradalla kulkiessa ei ole ongelma Totolle. Se on pienestä pitäen käynyt metsän puolella kävelylenkeillä niin juoksutusliinassa kuin vapaana juosten. Kilpailutilanteissa Toto on usein vähän hermostunut. Se ei erityisemmin viihdy hälinässä, mutta sietää sen koittamalla keskittyä torkkumaan tai syömään heiniään. Silti pitää vähän vilkuilla ympärille ja huutaa takaisin, jos joku toinen hevonen hirnuu.
suku
5-polvinen
| i. Red Hot Velvet oerp 55,078125% | ii. Rednapesnake rp 55.46875% ie. Nabila v. Walden KV-I oerp 54.6875% | iii. Roscoff Jackanapes srp 74,4375% tarkastettu iie. Redhead Dec srp 37,5% tarkastettu iei. Fall Blau wpb (62,5% poniverta) iee. Nerilie v. Walden oerp 46,875% |
| e. Minerva Up North KERJ-II, ERJ-I, YLA2, KV-II, EV-I srp 74,21875% tarkastettu | ei. PP’s Knockout YLA3, ERJ-III rp 48,4375% ee. Hartwig’s Minnie YLA3 nf | eii. Knockturn Samhain KTK-III brp 68,75% eie. Delicate Rosalia srp 28,125% eei. Ch Me Samwise KTK-I, NFL-I, YLA2, ERJ-I, KRJ-II eee. Topsyknoll’s Maisie |
Katso koko sukutaulu ja polveutumisselvitys tästä Docs-tiedostosta.
jälkeläiset
s. 12.05.2019, srp. t. Rosegarden’s Electra e. Onyxx Ink v. Walden
s. 07.08.2022, srp. t. Rosegarden’s Silybum e. Rosegarden’s Caprifolium
s. 31.12.2022, srp. o. Rosegarden’s Agave i. Rosegarden’s Dracaena
kuvagalleria
kilpailukalenteri
Kalenterissa näkyy vain sijoitukset.
(34 KRJ-sijoitusta, 44 ERJ-sijoitusta, 43 KERJ-sijoitusta)
| KERJ | |||
| 01.03.2019 | Daelwyn | CIC2 | 2/32 |
| 14.03.2019 | Safiirin Kilpailukeskus | CIC2 | 4/30 |
| 25.03.2019 | Stall Fernweh | CIC2 | 3/16 |
| 31.03.2019 | Nekkulan suomenhevoset | CIC2 | 1/11 |
| 06.04.2019 | Nekkulan suomenhevoset | CIC2 | 1/11 |
| 24.06.2019 | Adina | CIC2 | 1/15 |
| 05.10.2019 | Mörkövaara | CIC2 | 3/29 |
| 13.10.2019 | Mörkövaara | CIC2 | 4/29 |
| 16.10.2019 | Mörkövaara | CIC2 | 4/29 |
| 17.10.2019 | Mörkövaara | CIC2 | 2/29 |
| 18.10.2019 | Mörkövaara | CIC2 | 4/29 |
| 23.10.2019 | Mörkövaara | CIC2 | 4/29 |
| 29.10.2019 | Mörkövaara | CIC2 | 4/29 |
| 30.10.2019 | Mörkövaara | CIC2 | 3/29 |
| 01.11.2019 | Aeston Sporthorses | CIC2 | 1/19 |
| 03.11.2019 | Aeston Sporthorses | CIC2 | 3/19 |
| 04.11.2019 | Aeston Sporthorses | CIC2 | 1/19 |
| 10.11.2019 | Aeston Sporthorses | CIC2 | 4/19 |
| 30.11.2019 | Elohiljan suomenhevoset | CIC2 | 3/10 |
| 03.12.2019 | Hiivurin suomenhevoset | CIC2 | 1/20 |
| 09.12.2019 | Hiivurin suomenhevoset | CIC2 | 3/20 |
| 18.02.2020 | Kadon Kartano | CIC2 | 1/20 |
| 20.02.2020 | Kadon Kartano | CIC2 | 4/20 |
| 23.02.2020 | Ratsastuskeskus Eeva | CIC2 | 4/21 |
| 24.02.2020 | Ratsastuskeskus Eeva | CIC2 | 2/21 |
| 25.02.2020 | Ratsastuskeskus Eeva | CIC2 | 4/21 |
| 15.02.2020 | Moana Part Breds | CIC2 | 5/27 |
| 03.04.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC2 | 1/22 |
| 04.04.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC2 | 2/22 |
| 09.04.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC2 | 2/22 |
| 21.04.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC2 | 4/22 |
| 25.04.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC2 | 3/22 |
| 30.07.2020 | Silverlode | KERJ-cup: CIC2 | 5/34 |
| 24.08.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC2 | 1/17 |
| 26.08.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC2 | 2/17 |
| 29.08.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC2 | 2/17 |
| 20.09.2020 | Chersey | CIC2 | 3/25 |
| 11.10.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC2 | 4/23 |
| 18.10.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC2 | 2/23 |
| 22.10.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC2 | 3/23 |
| 30.10.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC2 | 1/23 |
| 31.10.2022 | Kallan ravirata | KERJ-cup: CIC2 | 3/38 |
| 31.12.2022 | Glenfort Stud | KERJ-cup: CIC2 | 6/49 |
näyttelyt
01.07.2021 Yleislaatuarvostelu, 38 + 47,5 + 26,75 + 20 + 6,5 = 138,75p / YLA1 [7]
30.09.2023 Kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelu, 6,5 + 43 + 12 + 20 + 15 = 96,5p / KERJ-II
03/2019 ARVO, 16+14+12+14.5, ka: 14p // Oiva Ori [1]
20.09.2020 PKK Zen, rakenne: poniorit, EO-serti, tuom. Pölhö [9]
22.05.2021 PKK Rowan Park, rakenne: poniorit, EO-serti, tuom. Marjahilla
20.02.2022 PKK Vaahterapolku, rakenne: ponit, EO-serti, tuom. aksu
31.12.2019 PKK PKK, EM-luokka: värimaailma, tuom. Elisa [2]
29.07.2021 PKK Kurjenpesä, EM-luokka, tuom. Lithy [6]
10.05.2022 PKK Hiekka-aho, EM-luokka: poneille, LKV, tuom. Anne [10]
08.05.2020 PKK Encore, muu kuva: laidun/tarha, LKV KP, tuom. aksu
04.07.2020 PKK Ranch O’Hara, muu kuva: yhteinen luottamus, KP, tuom. k. [3]
20.09.2020 PKK Zen, muu kuva: arkipäivä, LKV KP, tuom. Tuulia [4], BIS2, tuom. Alexiina C.
13.12.2020 PKK Seppele, muu kuva: kisakuva, LKV KP, tuom. Anne [5]
10.12.2021 PKK Metsätalli, casual muu kuva: joulun tai talven aikaa, tuom. Alexiina C
[1]“Hiukan raskas vaikutelma, paksu epäjalo kaula. Hyvin loivat lavat, takaosa voimaton. Hyvä sukupuolileima. Hienosti toteutettu vaalea ruunivoikon sävy.“
[2]“EM: värimaailma. Mielenkiintoinen tekniikka. Maalauksellinen. Kaunis talvinen väritys taustassa ja hevosen sävyissä. Valo laskeutuu nätisti maastoon, rohkeita brushin vetoja varjostusten piirtämisessä. Sinistä ja keltaista käytetty hienosti korostamaan eri elementtejä talvisessa maisemassa.“
[3]“Kokonaisuutena rauhallinen tunnelma ja hyvä piirros hoitohetkestä, hevosella ja ihmisellä on selvästi mukavaa yhdessä.“
[4]“Arkisuus välittyy tästä kuvasta parhaiten. Arkista ja rentoa harjailua kesäpäivänä, rauhallinen fiilis. Hyvä, kirkas värimaailma.“
[5]“Tämä piirros on niin hauska ja itsevarma! Persoonallinen hevonen, liioiteltuja ilmeitä ja kikkailuja varusteiden kanssa. Saa oikein hymyn huulille. Värimaailma mukavan karkkimainen.“
[6]“EM: tunnelma“
[7]“Tuomari huomauttaa: ihanan monipuolinen kuvagalleria!“
[8]“EM: Tunnelma. Upea valo: kaunis talviaamu valkenee! Nätti, pehmeä sivellintekniikka. Rauhallinen kuva, jota on kiva katsoa.“
[9]“EM: persoonallisuus. Ilmeikäs ja persoonallinen ori. Pienet rakennevirheet, kuten takajalkojen voimattomuus ja etujalkojen asema/ryntäiden koko tiputtivat sertiltä. Selkeä ja tekijälleen omintakeinen, hyvällä tavalla mieleen jäävä kokonaisuus.“
[10]“EM: tunnelma“
päiväkirjamerkinnät
ystävänpäivän kysymys- ja arvauskilpailu (tarina) 14.02.2022, vastaukset kirjoittanut omistaja
Sija 2/9, parina Lena Hjorth. Yhteispisteet 132,858 %. Ratsukon omat vastaukset:
Mitä ratsastaja tekee työkseen tai mitä alaa opiskelee? Hevostenhoitaja, erikoistuminen kengitykseen, ajoneuvoasentajan koulutus jäi vajaaksi
Kenen kanssa ratsastaja asuu? Yksin, harmi kyllä
Ratsusi inhokki kouluratsastusliike: Pysähdys. Toto on aika malttamaton.
Ratsastajan ja hevosen yhteen laskettu ikä: 39 vuotta
Hienoin paikka, missä ratsukko on laukannut: Power Jump 2020 miljöö
Pahin kisamoka: En huomannut ohjan olevan rikki, kun jännitin niin kauheasti! Jouduin sitten ratsastamaan vaativa B -radan yhdellä ohjalla, kun se napsahti tervehdyksessä poikki. Onneksi Toto pysyi rauhallisena!
Ratsastajan toinen nimi: Stina
Minkä rotuisten hevosen kanssa ratsusi tarhailee? Suomalaisten ja hollantilaisten puoliveristen, englantilaisten ja angloarabialaisten täysiveristen ja SGSH:n.
Viimeisin onnettomuus (ratsastajalle tai hevoselle): Me vedettiin Toton kanssa kiitolaukasta lipat, kun jäinen tie oli peittynyt lumeen, eikä huomattu sitä liukasta kohtaa. Onneksi ei käynyt pahemmin, vaikka oli tosi hurja tilanne. Toto oli vähän kipeä pari päivää, mutta hieroja kävi ja laittoi sen kuntoon.
Ratsun varusteväri (minkä väriset yleensä pintelit, satulahuovat, loimet yms): Meillä on vähän kaikkea, mutta kai sinisiä juttuja on kertynyt eniten. Tykkään ostella Totolle pinkkejä riimuja 😀 Köydet on sitten sitä sekalaista, mitä sattuu löytymään, kun ei tuolla taida kenelläkään olla omaa.
Missä ratsastaja kokee olevansa hyvä? Voi, mä alan olla ihan hirmuisen hyvä tässä vaellusratsastuksessa! Osaan jopa tehdä väliaikaisen aitauksen hevosille vähän paksummista oksista, kunhan on kirves matkassa.
Lempipaikka tallilla: Ehdottomasti tammatallin heinävintti! Siellä on hyvä ottaa tirsat, jos on nukkunut liian vähän. Siellä on kans yllättävän lämmintä!
Missä paikassa ratsastaja haluaisi viettää ratsastusloman?: Jos mä saisin valita ihan mitä vaan, niin ratsastaisin Toton ja jonkun toisen hevosen kanssa Hangosta Utsjoelle saakka! Koko kesä hevosen selässä!
Kenet julkkiksen ratsastaja haluaisi tavata? En oo kyllä miettinyt julkimoita hirveesti. Varmaan Iivari von Hoffrén, mutta silleen en ehkä kuitenkaan juttusille ryhtyisi… Jos pääsisi näkemään Iivarin ratsastusta, onhan se ihan mielettömän hienon näköistä!
Jos ratsusi olisi joku muu eläin, mikä? Toto olisi ihan takuuvarmasti koira! Se käyttäytyy nytkin tosi koiramaisesti, kun se tulee kutsusta luokse ja seuraa vierellä, kun nätisti pyytää.
tarinakilpailu 16.01.2022, teoksen tehnyt omistaja KUVA
Sija 3/5, tuomarin palaute: Tästä kuvasta todellakin välittyy pelko ja yllättyminen äärimmäisen hyvin. Hevosen tarve poistua paikalta on käsin kosketeltavissa. Aave ja kuvan kauttaaltaan jäänsininen värimaailma on todella kauniisti toteutettu. Kuva jättää kaipaamaan lisää tarinaa – kuka on tämä neito ja ketä hän odottaa?
päiväkirjamerkintä 24.05.2020, kirjoittanut omistaja
Kristiinan ehdotuksesta olin tehnyt Totolle harjoitusaikataulun orin kestävyyden kohottamiseksi. Tähän mennessä olin tehnyt töitä ponin kanssa lähinnä niin sanotut sprinttisuoritukset mielessä. Este- tai kouluradalla ei vietetty tuntikausia aikaa, ja vaikka maastoesteradat olivat kieltämättä astetta pidempiä, nekään eivät olleet pitkiä vaelluksia. Tarkoituksenani oli nyt treenata Totoa vaellushommiin, ja kun erilainen työ olisi tullut sille tutuksi, ottaisin Pretan ja Stjarnan mukaan treenaamaan. Kristiinan kanssa olin pohtinut, että voisin alkaa vetää pienten ryhmien vaellusretkiä. AjU, Aittajärven urheilukerho, oli vastannut sähköpostiviestiini Aittajärven ja Kapojärven välisten autiomökkien, laavujen ja kotien käytöstä myöntävästi, joten olin saanut luvan käyttää niitä sillä ehdolla, etten häiritse muita retkeilijöitä. Alueen metsänhoitoliitto oli myös näyttänyt vihreää valoa.
Niinpä olin viikko sitten varustanut Toton ensimmäistä kertaa sen uuteen lännensatulaan ja alkanut totutella paitsi uuteen varustukseen, myös lisäpainoon selässä. Toto ei tulisi kantamaan kaikkea tavaraa selässään, ellen ollut aikeissa vaeltaa lyhyehköä, ehkä noin alle viikon reissua. Kyseistä tehtävää varten olin aikeissa opettaa Pretan ja Stjarnan kävelemään Toton perässä satulaan narulla sidottuna.
Nyt istuin mukavasti lännensatulassa Toton selässä ohjat pitkinä. Poni käveli reippaasti, mutta letkeästi metsätien reunaa pitkin kaviot kuivaa tietä vasten kopisten. Aurinko paistoi jo korkealta, mutta silloin tällöin eloon heräävä tuuli varmisti, ettei paahteessa tullut kuuma. Aukean pellon reunassa olin jopa suostunut vetämään tuulitakin t-paidan päälle, vaikka olin aivan satavarma, että nyt oli jo kesä. Ei kesällä käytetä takkia, ellei ole hirveästi hyttysiä tai olla Turun saaristossa. Vaalea ori allani ravisti päätään pärskähtäen tyytyväisen oloisena. Sen harja oli kasvanut pitkäksi, enkä enää välittänyt leikata sitä lyhyeksi. Häntäkin oli saanut kasvaa sellaisena kuin se sattui olemaan. Olisi sitten kesäksi jotain, millä huiskia kärpäsiä ja paarmoja pois.
Tutun mutkan jälkeen tie vei meidät mäntyjen varjosta peltojen väliin ja Toto nosti päätään. Tämä oli se pätkä, joka laukattiin kilpaa melkein aina. Poni yritti ottaa muutaman reippaamman askeleen, mutta istuin rauhallisesti satulassa ja viestitin tyynesti sille, ettei tässä mennä tämän vauhdikkaammin, ellen minä niin sanonut. Niinpä ori tyytyi kävelemään, mutta sen jännittyneestä olemuksesta huomasi, että se odotti kehotusta lähteä juoksemaan. Annoin sen kävellä vielä kymmenisen metriä, kunnes maiskautin ja annoin laukka-avut. Toto pyrähti innoissaan laukkaan ja minä tartuin sen harjasta vähän kiinni, sillä poni oli saanut tasapainoni horjutettua.
“Sakta, sakta!” kehotin oria hidastamaan. Ruotsi oli kai tarttunut Karlalta. Toto hidasti kiitolaukkansa rauhallisempaan kolmetahtiseen laukkaan. Annoin ohjien heilua pitkinä orin pään liikkeiden mukaan.
Annoin Toton juosta niin pitkään kuin minä jaksoin pysyä kevyessä istunnassa. Ja minä muuten jaksan pysyä pitkään jalustimilla. Voitan Petrankin, vaikka hän on niin kovin fitness ja timmi. Toto kuunteli hyvin pohkeitani, joten en hidastanut sitä, vaikka saavuimme autotien varteen. Autotien vartta kulkeva tienpätkä tuntui hyvin lyhyeltä Toton kiitäessä eteenpäin. Se ei ollut vielä hionnut, kun jouduin hidastamaan sen käyntiin. Tällä kertaa muistin ennakoida Toton nopeita askellajinvaihtoja. Pikkutie kääntyi metsään Aittajärven rantaa kohti, mutta minä aioin ylittää ison tien ja kiertää laavulle, joka sijaitsi samalla harjulla kuin Kristiinan talli, mutta lännempänä. Ohjasin Toton suojatien reunaan ja pysäytin sen siihen. Liikennettä oli yllättävän paljon, vaikka tuskin siitä pitäisi yllättyä, sillä ihmiset alkoivat saapua mökeilleen heti ilmojen lämmetessä. Vanhempi herrasmies lava-autossa antoi minulle ja Totolle tilaa, joten kiitin häntä heilauttamalla hänelle kättäni ja hoputtamalla Toton tien yli. Pohjoisesta ei ollut tulossa ketään, joten sain ylittää tien loppuun.
Loppumatka laavulle oli melko tavallinen. Auringon painuessa harjun taakse jänikset nousivat hyppimään polkujen yli ja yölinnut aloittivat laulukilpailunsa piileskellen lehtipuiden vielä harvojen lehtiverhojen takana. Totoa ei mokoma elämä ja älämölö hetkauttanut, mutta se hätkähti, kun puoli tusinaa peuraa lähti pakoon pajukosta. Minulla oli vielä hyvin valoa jäljellä, kun saavuimme Toton kanssa laavulle.
“Nu stannar du där”, mutisin orille ja sidoin sen löysästi puun oksaan kaivaakseni satulalaukusta nylonköyden. Viritin sen korkealle kahden puun väliin ja vaihdoin sitten Toton bosalin naruriimuun. Ohjiksi solmitun köyden irrotin bosalista ja sidoin sen sitten naruriimuun ja toisen pään puiden välillä olevaan köyteen. Varmistin vielä, että Toto yletti maahan, ja otin sitten satulan hevosen selästä pois. Ennen kuin järjestin itselleni yöpymispuitteet, pumppasin vettä kaivosta astiaan ja pesin sillä hikiset satulanjäljet ponin selästä pois. Toto näytti melko tyytyväiseltä hamutessaan heiniä, ruohonkorsia ja koivun hiirenkorvia suuhunsa, kun heitin sille viltin selkään. Minulla ei mennyt pitkään ennen kuin olin saanut itseni yöpuulle. Vedin vanhan makuupussini vetoketjun kiinni varoen vällyäni. Välly oli äitini lampaantaljoista ja puuvillakankaasta tekemä, joten sillä oli tunnearvoa. Käperryin makuupussiin vällyn alle ja katsoin makuupaikastani näkyvää itäistä taivasta, jossa näkyivät pienen pienet tähdet, joita ei enää juhannuksen aikaa näkisi.
– 712 sanaa
päiväkirjamerkintä 14.04.2020, kirjoittanut omistaja
Voihan rutiinit. Katselin Toton kisakalenteria ihastuksissani ja hiukan myös kauhuissani. Minun orini oli vasta kymmenenvuotias, mutta sen varsinainen kisaura alkoi lähestyä loppuaan. Vastahan olin aloittanut kilpailuissa kiertämisen ja jännittänyt uskomattoman paljon oman hevoseni kanssa kilpailemisen takia. Syönyt Kristiinan meetwurstileipiä loputtoman määrän muistamatta kuinka monta niitä leipiä oli tai kuinka monta pulloa Spriteä olin juonut. Harjannut Totoa mindfullnesin ja laukkaavien hermojen suitsimisen takia niin paljon, että kisoissa mukana ollut pehmeä harja oli mennyt ihan lyttyyn. Ratsastanut puolikkaan kouluradan poikki menneellä ohjalla. Ratsastanut esteradan ilman jalustimia. Ratsastanut maastoesteradalla liian isoissa jodhpureissa.
Olin leikannut aiemmin Toton harjan pystyyn, mutta sen otsatukan olin antanut kasvaa. Nyt harja oli tosin kasvanut pitkäksi jälleen ja otsatukka ulottui orin turpaan saakka. Sen talviturkki oli melkein kokonaan pudonnut pois, sillä olin raaputellut irtokarvaa juuriharjalla irti aina kun ehdin. Orin hopeaisen talvikarvan alta oli paljastunut tummempi voikon sävy ja Toto näytti ylipäätään aikuiseksi kasvaneelta ja ryhdikkäältä. Pitäisi keksiä jotakin uutta tekemistä ponille, kun sen kilpailu-ura päättyisi. Ehkä alkaisin harrastaa sen kanssa matkaratsastusta, vaeltamista tai vaikkapa ratsujousiammuntaa. Saa nähdä.
– 169 sanaa
päiväkirjamerkintä 20.02.2019, kirjoittanut omistaja
Vaalean ponin pitkä kaula hohti hopeisena talviauringossa, kun se hörisi minulle aidan takaa korvat hörössä. Sen selässä olevan purppuraisen loimen sauma repsotti taas, vaikka olin vastikään sen korjannut. Toto oli todistanut olevansa loimituholainen, eikä se jättänyt tihutöitään vain omiin takkeihinsa. Ori oli repäissyt kavereiden loimiin isoja reikiä ja nykäissyt myös minun talvitakistani taskun vetoketjun irti herkkuja etsiessään. Ei Toto pahaa tarkoittanut, kunhan oli leikkisä ja ahne possu. Jätin lantaa täynnä olevat kottikärryt hetkeksi tielle ja rämmin hankeen raaputtaakseni ponini turpaa.
“Moikka! Onko sulla tekemisen pulaa kun pitää takki laittaa rievuiks? Mennään tänään vaikka maastolenkille ni pääset vähän purkamaan energiaa”, juttelin Totolle. “Mitä mieltä oot? Jos klippaan sut niin palellutko sä ihan lopullisesti sun reikäsissä takeissa?” Poni tuhisi ja puhalteli kuumaa ilmaa käsilleni. Se ei kai välittänyt.
Kömmin takaisin kottikärryjen luokse ja lähdin työntämään niitä tammatallia ja lantalaa kohti. Olin lainannut kaveriltani klipperin ja olin ajatellut ajavani Totolle vauhtiraidat, jottei se hikoaisi treeneissä niin pahasti. Edellisissä kisoissa ori oli suoriutunut hienosti, mutta suoritusten jälkeen sen kaula ja kyljet olivat olleet likomärät. Olin tuolloin miettinyt klippaamista, mutta se oli jäänyt kovien pakkasten takia ajatuksen tasolle. Nyt kun sää oli hieman lauhtunut, oli ajeleminenkin palannut ajankohtaisten asioiden listalle. Niinpä siivosin oritallin karsinat ennätysvauhtia puhtaiksi ja toin Toton talliin. Sidoin sen pesupaikalle ja hain harjapakin ja klipperilaukun satulahuoneen kaapista. Sen kaapin oven toinen saranakin pitäisi korjata.
Toto oli kovin kiinnostunut uudesta laukusta. Se oli nuohonnut oman harjapakkinsa niin monta kertaa läpi, että se varmaankin tunsi laatikon sisällön yhtä hyvin kuin omat turpakarvansa. Aloitin homman harjaamalla ponin läpikotaisin. Ori ei ollut kovin likainen, koska sillä oli ollut loimi ulkona päällä. Lähinnä nuohosin kuusenneulaset ja muut roskat sen otsatukasta ja harjasta irti. Kaviot näennäisesti putsattuani tuupin harjapakin vähän sivumpaan ja noukin liidun klipperilaukusta. Piirsin vaaleanpunaisella liidulla haaleat viivat Toton kylkiin ilmaisemaan klippauksen rajaa. Tästä nuori ori ei vielä hermostunut, sillä tämän kaltaiseen räpeltämiseen olin sitä totuttanut koko sen elämän ajan. Yllätyin kuitenkin Toton rajua reaktiota klipperin ääneen, kun öljysin klipperin terää. Se kavahti takajaloilleen niin paljon kuin molemmin puolin seinään kiinnitetyt narut antoivat myöten ja alkoi sitten steppailla sivulta toiselle hermostuneena. Pysyin itse paikallani ja sammutin laitteen. Odotin hetken että poni rauhoittui vähän ja ojensin sitten klipperiä Totoa kohti. Arasti poni kurotti kaulaansa ja haisteli konetta. Sitten se tuntui päättävän että ehkä kyseessä ei olekaan ihan maailmanloppu, ja otti askeleen minua ja klipperiä kohti. Jonkin aikaa annoin orin katsella ja kuunnella klipperiä vähän kauempaa ja toin sitten laitetta lähemmäksi, kunnes se koski orin vaaleaa lapaa. Toto tarkkaili tilannetta hieman epävarmana ja jännittyneenä, mutta antoi minun ajella klipperillä raidan sen kaulaan.
“Hyvä, hieno poni! Ihan rauhassa vaan”, kehuin sitä ja raaputin vähän harjan alta. Jutellessani Totolle klipatessani huomasin ponin hiljalleen rauhoittuvan ja rentoutuvan. Klipperi ei hyökkäisikään poni paran kimppuun.
Klippaaminen oli yllättävän hidasta hommaa. Vaalea karva pölisi, kun pyyhin irtonaisia tupsuja ponin kyljistä lattialle. Klipattujen alueiden rajat eivät olleet aivan täysin suorat ja siistit, mutta ne kelpasivat minulle ja helpottaisivat varmasti Toton oloa treenien aikana. Klippauksen muoto muistutti hieman irkkuklippausta, mutta en ajellut ponin päätä lainkaan, sillä Toto jännitti muutenkin melko paljon. Se kuitenkin antoi minun ajella kaulasta läheltä päätä. Jälki ei ollut kovin siistiä, vaan klipatuille alueille jäi viivoja, joita en saanut ajeltua pois vaikka yritin. Saa kelvata. Jos ei kelpaa, saa tulla itse ajelemaan uudestaan. Lopuksi siistin vielä ponin tumman harjan ratsumittaiseksi ja tasaiseksi. Se tuskin tulee pysymään näin siistinä, sillä Toton harja on melko kiharaa ja pörröistä. Raaputin orin otsaa ja ihailin hetken työni jälkeä ennen kuin aloin lakaisemaan karvaa pois lattioilta. Juuri kun sain viimeisetkin karvat pudotettua roskikseen, talliin pölähti joukko hihkuvia nuoria. Kovaäänisesti keskustellen he hakivat varusteet satulahuoneesta ratsastustunnille jaettuja hevosia varten ja minä huokaisin. Olin jo ehtinyt toivoa pääseväni suoraan maastoon Toton kanssa. Ei mitään toivoa.
“Hei Helga! Voiks sä auttaa meitä hakee hepat laitumelta?” kysyi tuntematon naama.
“Me tarvitaan Arttu, Pullo ja Fedde”, luetteli toinen. Tunnistin tämän blondipalmikkoisen silmälasipään Elleksi.
“Mä saan ratsastaa Feddellä!” huudahti kolmas, Tiina, selkeästi kykenemättömänä pidättelemään innostustaan.
“Joo, voin tulla auttamaan, mut mun pitää laittaa Toto ensin karsinaan. Kattokaa te hetki sen perään kun mä haen loimen”, vastasin tytöille tietäen varsin hyvin ettei Toto lähtisi pesuboksista tai karsinastaan vaikkei se edes olisi kiinni.
Ilta ehti alkaa jo hämärtää, kun vihdoin pääsin takaisin Toton luo. Ojensin sille palan kurkkua jääkaapissa seisseestä eilisestä lounasleivästä ja hain sitten satulahuoneesta suitset ja heijastinratsastusloimen. Ennen suitsimista kävin vielä vetämässä päälleni yhden satulahuoneessa roikkuvista ratsastushaalareista ja painoin kypärän päähäni. Toto oli tyytyväinen päästessään metsälenkille, vaikka loputkin auringonvalosta alkoi painua horisontin taa. Rutinoituneena maastoilijana olin kuitenkin ollut viisas ja kiinnittänyt otsalampun kypärääni ennen lähtöä. Napsautin lampun päälle ja keräsin hieman ohjia. Toto ravisteli vastikään leikattua harjaansa, venytteli ja pärski. Sen keinuttavat askeleet tuntuivat turvallisilta ja varmoilta ja rauhoituin itsekin kuuntelemaan pimeän metsän huminaa. Välillä näytin Totolle oikean suunnan, kun se saapui tien tai polun risteykseen, mutta muutoin ori sai kävellä rauhassa itsekseen eteenpäin. Tuuli oli pudotellut kaikki lumet puiden oksilta ja roskat hangen päällä himmensivät talven tarjoamaa heikkoa valoa, joten otsalampusta tosiaan oli hyötyä. Toto tosin olisi varmaankin osannut kotiin vaikken itse näkisi mitään. Niinpä luottavaisin mielin annoin Toton seurailla kiemurtelevaa polkua, kunnes kuulin vaimean ulinan jostain harjun pohjoispuolelta. Vaalea ori jähmettyi paikalleen ja nosti päänsä ylös kuunnellen hyvin tarkasti. Minulla meni hetki ennen kuin tajusin mikä kuulemani ääni oli. Susia. Minulla meni hetki tajuta tilanne ja reagoida, mutta pian käänsin Toton ympäri ja hoputin sen palaamaan takaisin kotia kohti. Ori kiiruhti hermostunein askelin eteenpäin sillä välin kun minä tungin hanskat haalarin taskuihin ja kaivoin kännykän esille. Pujotin ohjien päät kyynärvarrelleni lepäämään ja lähetin Kristiinalle sijaintini ja lyhyen viestin.
“Kuulin susien ulvontaa harjulla. Onko jotain infoa metsästysyhdistykseltä?”
Ei mennyt kauaa kun kännykkäni ilmoitti uudesta viestistä ja kohmeisin sormin avasin sen.
“HETI POIS SIELTÄ!!! SUSIVAROITUS!!!” huusi Kristiinan viesti kissan kokoisin kirjaimin. Kiireesti tungin puhelimen takaisin taskuun ja vedin hanskat käteen ennen kuin hoputin orin niin reippaaseen raviin kuin kapealla metsäpolulla uskalsin. Olin kuulevinani tassujen töminää takanani ja aloin panikoida. Henki ei kulkenut kunnolla ja olin aivan varma että pyörtyisin, kunnes näin pururadan valot puiden välistä. Tielle päästyäni hoputin Toton reippaaseen laukkaan ja vasta orilaitumen aidan tullessa kohdalle annoin kevyesti huohottavan ponin hidastaa raviin. Oritallin ovella Kristiina tuli hölkäten vastaan ja huusi jo kaukaa.
“Ilmoitustaulu tarkastetaan aina ennen maastoon lähtöä! Aina!!!” Toto siirtyi käyntiin kymmenen metriä ennen kuin se tuli Kristiinan kohdalle. “Laitoin metsästysyhdistykselle ne sun antamat tiedot. Tuolta lähilampolalta on kadonnut viime viikolla pari lammasta ja sitten ne hyökkäsi toissapäivänä Korhosten suomenhevosen kimppuun. Se hevonen potkaisi yhden hukan hengiltä, semmoinen kiukkupussi se on,” Kristiina höpötti hermostuneesti kävellessään meidän rinnallamme kohti maneesia. “Ei voi noin tehdä. Aina tarkastetaan ilmoitustaulu! Siellä on nyt huonosti ruokaa pedoille, kun on ollut niin kovat pakkaset pitkään niin ne käy aggressiivisiksi. Pimeällä ei saa mennä maastoon ollenkaan!”
Kristiina avasi maneesin oven ja päästi meidät sisään. Hän tarkasti orin jalat ja tarkkaili sitten hetken meidän jäähdyttelyämme. Toto oli jo rauhoittunut ja se käveli leppoisasti eteenpäin, mikä rauhoitti myös minua. Hevonen varmasti huomaisi pedot ennen minua. Kristiina höykytti minua vielä hetken, ihan syystä tosin, mutta päätyi sitten siihen tulokseen että parempi näin ettei käynyt mitään. Pääsin tallinomistajan kynsistä pelkillä toruilla ja kehuilla hyvästä klippausjäljestä. Aamu tuntui niin kaukaiselta ajatukselta ja yhtäkkiä olin aivan järkyttävän väsynyt. Väsymyksen sumun läpi vein Toton takaisin talliin, autoin ottamaan loput hevosista sisälle ja ruokin oritallin hevoset ennen kuin pääsin lähtemään kotia kohti. Toto sai yksityishevosen luontaisetuna puolitetun porkkanan ylimääräistä.
– 1 212 sanaa
päiväkirjamerkintä 21.01.2019, kirjoittanut omistaja
Istuin hevosautossa pelkääjän paikalla ja jännitin niin että tärisin. Olimme lähdössä Kristiinan ja Marikan kanssa Safiiritiikerin kilpailukeskukselle kouluratsastuskilpailuihin ja olin ilmoittanut Toton vaativa B -luokkaan. Ori oli kävellyt kuuliaisesti hevosautoon ja jäänyt nyppimään heinänkorsia verkosta Artun viereen. Nyt kun köröttelimme letkassa etelää kohti, puristin molemmin puolin penkin reunoja ja laskeskelin mielessäni, olinko muistanut ottaa kaiken tarvittavan mukaan. Olin varmasti muistanut ottaa mukaan pintelit, mutta olivatko varapintelit mukana? Tai varavarapintelit? Ja nimenomaan ne norsunluun valkoiset, jotka sopivat yhteen Totolle kisoja varten hankkimani satulahuovan kanssa. Olin kilpaillut aiemminkin Kristiinan hevosilla, mutta tällä kertaa kyseessä oli ihan oma hevoseni, jonka olin kouluttanut lähes kokonaan itse. Halusin sen menestyvän, vaikka nyt olikin tarkoituksena vain hankkia kokemuksia kilpailemisesta. Aiemmin olin harkinnut aloittavani alemmista luokista nuoren orin kanssa, mutta Linnea oli todennut meidän puhaltavan yhteen hiileen niin hyvin että voisimme heittää samantien arvan peliin ja kokeilla vaativampia luokkia. Nyt valinta epäilytti, mutta ehkä selviäisimme Toton kanssa edes kohtuullisesti.
Kotona vaalea ori oli paljastunut hurjan nopeaksi oppijaksi myös ratsailta. Naksutinkoulutus oli selvästi ollut hyödyllistä sekä Toton ongelmanratkaisun että meidän suhteemme kannalta. Ori ei panikoinut uusissa tilanteissa, vaan siitä näki että se pyrki käsittelemään asioita ja miettimään ensin. Se myös luotti minuun sen verran, että jännittävissä tilanteissa se pystyi hakemaan turvaa minusta, kunhan pysyin itse rauhallisena. Ratsautuminen itsessään vei paljon aikaa, sillä halusin orin olevan okei sen kanssa, että makasin sen selässä poikittain mahallani, vaikka eipä se asiaa ihmetellyt kuin parilla ensimmäisellä kerralla. Totutin Toton myös sen selän ja kylkien ympärillä heiluviin asioihin, jotta voisin vaikka laittaa takin päälleni ponin selässä.
Näitä pohdiskellessani olin ilmeisesti onnistunut nukahtamaan, sillä yhtäkkiä Kristiina ravisteli minut hereille ja ilmoitti että olimme perillä. Räpyttelin viimeisetkin unen rippeet silmistäni, vedin toppatakin päälleni ja kiipesin autosta ulos. Toto oli vielä autossa sisällä, kun kiersin lastausrampin puolelle, mutta Arttu seisoi auton peränurkkaan kiinni sidottuna loimi ja suojat yhä päällä. Toto huuteli vähän karsinan puolelta, joten noukin auton takaluukusta harjapussin ja livahdin karsinaan ponin luo.
“Oliko hyvä reissu? Arttu tais olla mukavaa seuraa ja heinätki on näköjään maistunu”, juttelin ponille ja se hamusi pehmeästi puhallellen olkapäätäni. Nyppäsin heinänkorren sen otsasta ja käännyin sitten kännykkäni pariin. Laitoin taskulampun päälle ja asetin sen ruokakuppiin osoittamaan kattoa kohti. Näin sain edes vähän valoa hämärään tilaan ja aloin sukia ponini kaulaa. Ei Toto kovin likainen ollut, mutta tuttu ja turvallinen tekeminen rauhoitti molempia. Kauaa en kuitenkaan ehtinyt oleskelemaan, sillä Kristiina hoputti meidät ilmoittautumiseen, sitten kertasimme rataa uudelleen ja uudelleen ja aivan liian pian tomera tallinpitäjä oli saanut meidät varustamaan hevoset, vaihtamaan kisavaatteet ja syömään liikaa meetwurstivoileipiä.
Toto tarkkaili uutta ympäristöään uteliaana, mutta varsinainen hälinä ei sitä saanut tolaltaan, kun kävelytin sitä hiekkatietä pitkin kohti lämmittelyä varten tarkoitettua kenttää. Kristiina punttasi minut selkään niin että Toto sai pitää loimensa vielä lämmittelyn ajan. Ori tuntui rauhalliselta, mutta se liikkui jännittyneesti jäisen pohjan ja minun hermostukseni vuoksi. Kutsu maneesin odotustilaan sai mahani heittämään kuperkeikkoja ja Toto heilutteli häntäänsä kiivaasti. Yritin vetää syvään henkeä ja rauhoittua ennen radan alkua, mutta kun jäin katsomaan mustan suomenhevosoriin suoritusta, jännitys palasi vielä pahempana. Musta ori näytti tanssahtelevan radalla pilviä kavioissaan. Sitten Toto otti sivuaskeleen niin että horjahdin ja jouduin palaamaan takaisin maan päälle. Yritin parhaani mukaan koota itseni ja saada Totoa takaisin hallintaan. Olin tehnyt tämän aiemminkin. Tänne oli tultu hakemaan hyviä kokemuksia Totolle. Hyvä fiilis oli tärkeämpi kuin mahtava suoritus.
Radan alku meni huonosti. Toto ei meinannut pysähtyä tasajaloin, vaan sen takaosa jäi vinoon ja kun kumarsin tuomareille, ori otti sivuaskelia häntäänsä viuhtoen. Heti eteenpäin lähtiessä tunsin ettei tämä tulisi olemaan niin helppoa kuin mitä tehtävien ratsastus oli kotona. Toto pälyili tuomareiden kojua epäluuloisena, ja ensimmäisellä kierroksella se teki kyseisen kojun kohdalla pienen pukin. Siirtymiset sujuivat hienosti, mutta tiet sinällään eivät olleet tarpeeksi suoria, eikä ori suostunut taipumaan kulmiin tarpeeksi. Kuitenkin kun itse ryhdistäydyin, alkoi rata kulkemaan parempaan suuntaan loppua kohden ja tehdessäni suorituksen lopun pysähdystä, Toto tuntui jo yhtä rennolta kuin kotona työskennellessä. Raaputin oria ratsutyyliin lyhyeksi leikatun harjan alta kun ohjasin orin kohti uloskäyntiä. Olin ihan tyytyväinen rataan, mutta epäilin sijoittuneeni tuloslistan loppupäähän. Sain epäilyksilleni ainakin osittain varmistuksen kun tulokset julkaistiin ilmoittautumiskojulla. Huonosta alusta huolimatta olimme sijoittuneet kahdenneksitoista ja kilpailijoita oli luokassa ollut kaksikymmentäyhdeksän, joten Toto ja minä olimme saaneet enemmän pisteitä kuin yli puolet muista ratsukoista. Tällä suorituksella tungin suuhuni lisää Kristiinan kuivia meetwurstileipiä ja suunnittelin jatkoharjoituksia tulevaisuuden kisoja varten. Sekä Totolle että itselleni.
– 710 sanaa
päiväkirjamerkintä 28.10.2018, kirjoittanut omistaja
Aurinko kurkisteli järven ylle vaaran takaa kun työnsin kottikärryjä pitkin lumista pihaa oritallista tammatallin puolelle lantalaa kohti. Ensilumi oli satanut toissapäivänä ja vastoin epäilyksiäni jäänyt maahan ohueksi peitteeksi. Harjun päällä, jossa Rosis sijaitsi, tuuli melkein aina, ja nytkin hyytävä viima työnsi kalman kylmiä sormiaan hihansuista sisään. Hytisin ja kiristin vauhtia. Oritallilta oli sentään loivaa alamäkeä kohti tammatallia, joten kärryt eivät tuntuneet liian painavilta.
Tänään minun oli tarkoitus käydä maneesilla juoksuttamassa Totoa vähän ja mennä sen jälkeen metsäkävelylle sen kanssa. Aamutalli oli kuitenkin hoidettava ensin ja vaikka kuinka Toto hörisi minulle karsinastaan aina ohi mennessäni, en jäänyt sitä raaputtamaan. Teki kyllä hirmuisesti mieli mutta huvit vasta töiden jälkeen. Kipattuani viimeisen kottikärryllisen puhdasta puruturvesekoitusta oritallin reunakarsinaan, vein kärryt paikalleen ja hain Toton harjalaukun. Olin pikku hiljaa kerännyt hevostarvikkeita ennen kuin päädyin ostamaan oman hevosen, joten laukku tursusi yli kaikenlaisia sateenkaaren kirjavia harjoja, sukia ja kampoja. Totta puhuen olin päätynyt lähinnä käyttämään vain muutamaa eri sukaa ja harjaa, mutta kaikki välineet olivat vaalean karvan peitossa, kun Toto vaihtoi karvaa talvea varten. Valikoin vihreän kumisuan laukun reunataskusta, vaikka Toto ei ollutkaan kurainen, sillä ori piti kovin hieronnasta, jota suka tarjosi. Vaalea poni oli pienestä pitäen nojannut sukaa vasten, kun olin kihnuttanut siitä kuivaa mutaa ja neulasia irti. Nytkin Toto tuhahti, venytti pitkää kaulaansa alaspäin ja luppasi alahuultaan, kun aloin pyörivin ottein käsitellä sitä. Juttelin hiljaa ponilleni mukavia samalla kun harjasin sitä. Toto oli jo kaksi vuotta vanha, mutta olin yhä jossain määrin hämmentynyt siitä että tämä tosiaan oli minun oma hevoseni. Minun hevoseni, jonka kanssa saisin tehdä mitä haluaisin ja miten haluaisin. Olin unelmoinut Toton syntymästä saakka miten kävisin ponin kanssa kuutamouinnilla, pitkällä vaelluksella järven ympäri ja opettaisin sen ratsastusjousiammuntaan sopivaksi. Sitä olin Toton kanssa itse asiassa jo harjoitellutkin. Toto oli ollut maneesissa vapaana kun ammuin nuolia tauluun hallin vastakkaisessa päässä. Joku sanoisi että kuulostaapa vaaralliselta, mutta olin tosi, tosi varovainen etten edes jännittänyt jousta ellen ollut varma että Toto ei ryntäisi minun ja taulun väliin. Ori oli tosin ollut hyvin rauhallinen ja käynyt vain tutkimassa jousta ja kuunnellut nuolien suhinaa ja jousen vapinaa. Se ei kuitenkaan ollut säikähtänyt kertaakaan, vaan jäänyt lepuuttamaan takajalkaansa pari metriä minun taakseni.
Vaihdoin kumisuan juuriharjaan ja pyyhin suan irrottamat karvat karsinan alusien sekaan. Pikkulinnut saisivat kerätä ne pesämateriaaliksi. Ponin selkä suoristui ja nousi vähän ja laski sitten toiseen suuntaan vinoksi, kun Toto vaihtoi lepuutettavaa takajalkaa huokaisten. Harjatessani Toton kylkiä rytmikkäin vedoin, unohduin mietiskelemään kertaa, jolloin pääsisin ensimmäistä kertaa ratsastamaan omalla ponillani. Kristiina oli kehottanut nyt lähinnä luomaan hyvää luottamussuhdetta Totoon ja käyttänyt esimerkkinä Rikun ja Mistyn hyvää suhdetta. Kirjava tamma näytti aina seuraavan Rikua kuin varjo ja olin aluksi ollut epätoivoinen, sillä Totoa ei vaikuttanut kiinnostavan minä tai minun kanssani puuhaileminen lainkaan. Vasta kun tajusin Toton olevan kovin on-off -tyyppi, alkoi homma sujua. Tallissa ja muutoin käsitellessä ori oli off-tilassa ja käsittely oli kovin rauhallista ja rentoa. Muualla Toto oli kuin eri hevonen. Se oli energinen, nopea ja hyvin reaktiivinen, joten minun piti vain olla joustava ja nopea itsekin. Poni myös todisti olevansa erittäin fiksu, sillä olin eräänä päivänä nähnyt koirien naksutinkouluttamisesta videoita ja päätin kokeilla samaa Toton kanssa. Vain muutamalla toistolla Toto oli oppinut sanavihjeet luoksetulolle ja paikallaan pysymiselle. Myöhemmin olin opettanut orin myös laskemaan päätään riimun laittamista varten ja seuraamaan vierellä eri askellajeissa ilman mitään naruja. Jäin muistelemaan onnistumisen euforista fiilistä kun Toto ravasi iloisesti vierellä ja katsomosta kuulunutta taputusta. Riku oli hiipinyt maneesiin katsomaan työskentelyäni Toton kanssa ja oli päättänyt antaa raikuvat aplodit hopeisen vaalean ponin ja minun yhteistyön toimiessa. Toto huomasin minun pysähtyneen miettimään Rikua eikä harja enää liikkunut. Ori kääntyi katsomaan minua, mutta havahduin vasta kun se tuuppasi kyynärpäätäni.
“Oho, anteeksi Toto. Mä jäin miettimään Rikua. Sä varmaan et edes muista sitä kun olit niin pieni”, totesin ponille rapsuttaen sitä harjan alta. Poni näytti tyytyväiseltä saatuaan huomioni takaisin itselleen. Kopisteltuani miehekkään pinkin juuriharjan karsinan oveen pudotin sen laukkuun, kaivelin kaviokoukun pehmeiden harjojen alta. Kehotin Totoa nostamaan etujalkaansa ja ori teki pienellä viiveellä kuten pyysin. Raapiessani koukulla turvepaakkuja ja lantaa kavioista pois, muistelin minun ja Rikun viimeistä keskustelua. Se ei ollut mennyt hyvin. Riku oli puoli vuotta sitten kertonut saaneensa opintojen oheen työpaikan Kuopiosta, joten hän oli muuttanut kokonaan Aittajärveltä pois ja kävi kylällä vain satunnaisesti lomilla. Tämän vuoksi mies oli halunnut lopettaa seurustelusuhteen. Ymmärsin kyllä etten itsekään ollut valmis kaukosuhteeseen, mutta ero sattui silti. Toto sentään oli ollut lohtuna ja tukena ja olin viettänyt aika monta iltaa itkien nuoren ponin lapaa vasten. Se ei tuominnut eikä väistänyt pois kun halusin lohtua. Ikään kuin se olisi ymmärtänyt että minulla oli paha olla.
Toton kaviot puhdistettuani kampasin vielä isoimmat takut ponin hännästä pois ja sujautin sille kapsonin päähän. Vanhat, mutta hyvin pidetyt ja öljytyt konjakinruskeat nahkapäitset sopivat Toton siroon päähän kauniisti. Se näytti melkein kuin lähtö näyttelyihin olisi käsillä. Tai sitten ensimmäisen oman ponin vuoksi katselin Totoa vaaleanpunaiset lasit päässä enkä edes halunnut nähdä virheitä nuoressa orissa. Sivelin sen turvassa kiemurtelevaa kuonoläsiä ja napsautin juoksutusliinan turpahihnan päällä olevaan metallilenkkiin. Toto näytti heräävän horroksesta ja otti muutaman sivuaskeleen kuin ilmoittaakseen olevansa valmiina lähtemään. Työnsin karsinan oven auki ja kävelin ulos antaen käsissäni kerällä olevan narun löystyä niin että Toto sai tulla perässäni omilla ehdoillaan. En kuitenkaan ehtinyt ottaa kuin muutaman askeleen, kun poni lähti seuraamaan minua.
Taivas oli valjennut jo ja lauantaiaamun ensimmäiset reippaat hoitajat olivat saapuneet tallille hoitamaan omia hoitohevosiaan. Ovesta ulos päästyään Toto ravisteli itseään kuin koira ja tanssahteli sitten perääni kaviot lätsähdellen loskaan yksi toisensa jälkeen. Olin harkinnut ottavani Totolle hoitajan, mutta koska tein töitä pääasiassa Rosiksessa, pystyin hoitamaan ponin itse. Muutama rohkea teinityttö oli jo käynyt koittamassa kepillä jäätä ja kysymässä josko he saisivat alkaa hoitaa Totoa, mutta olin kieltäytynyt kohteliaasti. Ilmeisesti kaikki yksityishevoset olivat suosittuja ja niiden hoitajat olivat jonkinlaisessa hoitajahierarkiassa korkeammalla kuin tavan tuntihevosten hoitajat, vaikka melkein kaikki Rosiksen hevoset olivat vähintään kilpailleet täyden kisauran ja moni myös palkittuja ja jalostuskäytössä. Katselin Totoa pohtien onnistuisinko itse sen koulutuksessa yhtä hyvin kuin Kristiina omiensa kanssa. Haaveilin este- ja kenttäratojen valloituksesta, sinivalkeista ruusukkeista ja kunniakierroksista Toton kanssa. Vielä poni oli kovin rimpula ja sen hämähäkkimäiset varsan koivetkin olivat vielä nähtävissä, vaikka vähitellen se oli alkanut saada massaa. Menisi vielä monta vuotta ennen kuin pääsisin ponin kanssa kilpailemaan saatikka edes valmentautumaan.
Maneesi oli hämärä ja hiljainen lukuun ottamatta yksinäistä varpusta, joka pyrähti ulos hallista työntäessäni oven auki. Kävelin Toto perässäni kierroksen uralla ja käännyin sitten pienehkölle ympyrälle maneesin keskelle. Ohjasin Toton isolle voltille kävelemään samaa tahtia kuin minä omallani. Olimme harjoitelleet tätä monta kertaa, mutta kovin usein poni pyrki minua kohti, ympyrän keskelle. Tällä kertaa Toto kuitenkin vain tuijotteli minua, todennäköisesti pohtien suuntaa johon liikkua. Usuttaessani ponin kävelemään reippaammin se kuitenkin päätyi kulkemaan isoa ympyräänsä pitkin. Hetken tallusteltuaan ja vaihdettuaan suuntaa pariin kertaan pyynnöstäni, kehotin Totoa siirtymään raviin. Pärskähtäen ori otti muutaman lyhyen laukka-askeleen, mutta pudotti sitten pyydettyyn askellajiin. Seurasin ponin liikkeitä tarkasti. Toton ravi oli pitkää ja letkeää, mutta vasen kierros näkyi olevan haasteellisempi kuin oikea, vaikka ori taipuikin oikeaoppisesti kaaren suuntaan. Hidastin Toton käyntiin, käänsin sen ja pyysin ravia oikeaan kierrokseen. Tämä suunta oli helpompi ja heitettyään turpaansa kerran hallin kattoa kohti, poni päätyi venyttämään päätään alas ja eteen. Sen liike muuttui pyöreämmäksi ja tanssahtelevammaksi. Kävellessäni pientä ympyrääni ja ihastellessani vaaleaa oria, toivoin että sen liike tulisi näyttämään samanlaiselta myös selästä käsin, kun joskus pääsisin ratsaille. Kehotin ponia suurentamaan ympyräänsä ja nostamaan laukan. Takapäätänsä heittäen se hyppäsi reippaaseen laukkaan. Annoin sen laukata omavalintaisessa, reippaassa tempossa, sillä tiesin Toton tasapainon olevan vielä vähän haussa ja että ori koitti korvata sitä juoksemalla vähän vauhdikkaammin.
Olin varsin tyytyväinen poniini, kun se pyynnöstäni hidasti ja tuli luokse. Palkitsin sen porkkanan kolmanneksella, jota se hitaasti pohdiskellen pureksi kun poistuimme maneesista. Halusin vielä käydä metsälenkillä Toton kanssa ennen kuin minun pitäisi alkaa valmistella alkeiskurssilaisten hoito-osuutta. Kristiina painotti aina hevosen käsittelyn tärkeyttä ja olin aina ymmärtänyt naista asiassa, mutta Toto oli opettanut minulle vielä kahta kovemmin miten arvokas taito hevosen elekielen lukeminen ja ymmärtäminen on. Poni käveli hitaasti takanani, seilaten edestakaisin tien yhdestä reunasta toiseen, haistellen maata siellä ja täällä. Metsälenkeistä oli tullut meidän yhteinen tapa ja koska Toto kuunteli ja totteli minua laitumella vapaana ollessaan, olin kuukausi sitten uskaltautunut päästämään sen irti myös metsälenkillä. Silloin poni ei ollut vielä ymmärtänyt että se oli irti, vaan oli seurannut minua vierelläni, mutta nyt se kulki omia reittejään tutkien tien varrella olevia puita, pensaita ja hajuja. Joskus se jäi tuijottelemaan metsään, mutta hetken päästä kuulin miten kaviot kopisivat ravin tahdissa luokseni. Nytkin Toto kiiruhti vierelleni ja palkkasin hienon luoksetulon toisella porkkanan palalla. Eläin kulki vierelläni kunnes se sai herkun syötyä, ja sitten se vaihtoi tien reunaan, johon joku toinen ratsukko oli jättänyt kikkarekasan. Pitihän se tietenkin tutkia.
Metsälenkin päätteeksi Toto pääsi suoraan laitumelle. Orilaitumen viertä kulkiessamme Arttu oli huudellut Totolle, sillä poni parka ei päässyt aitauksesta ulos ja kaverinsa kanssa juoksemaan. Toto ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt. Se ilmeisesti ymmärsi kulkevansa vielä minun kanssani, mutta heti päästettyäni sen irti laitumen puolelle, se heittäytyi hurjan näköiseen painiin kermanvaalean nuoren orin kanssa. Ponikaksikon laukatessa kilpaa metsän reunaa kohti, minä lähdin tammatalliin valmistelemaan alkeiskurssia.
– 1 480 sanaa
Toto on virtuaalihevonen.