Sóley frá Rósgarður

AV-III

Sóley keskellä oikealla
kutsumanimiSóleyomistajaKristiina Hirvonen VRL-13006
syntymäaika20.06.2022, 6-vuotias
(satunnainen ikääntyminen)
kasvattajaKristiina Hirvonen VRL-13006
rotuislanninhevonenpainotusaskellajiratsastus
sukupuolitammakoulutustaso5-käyntinen
säkäkorkeus138 cmVH-numeroVH22-030-0100
väri ja merkithopeanhiirakko (Ee/aa/nZ/nD)PKK-idPKK4916

Sóley on ystävällinen ja rauhallinen nuori tamma. Siitä saa vaikutelman, että se voisi kasvaa erinomaiseksi lastenratsuksi tulevaisuudessa, kunhan sen ratsastusominaisuudet tulevat olemaan suosiolliset. Tallikäytös Sóleylla on ikäisekseen erinomainen ja se osaa jo nostaa jalkojaan hoitajan taputtaessa lapaa tai kinnertä.

Selässä ei kukaan ole vielä käynyt, mutta joitakin maastakäsin tehtäviä ohjasajoharjoituksia tamma on päässyt tekemään. Sóley oppi varsin nopeasti kääntävät, eteen- ja taaksepäinvievät avut eikä sitä haittaa takana kulkevien kärrien meteli, sillä se on ollut mukana perän pitäjänä vanhempien tammojen käydessä kärryttelemässä. Varsinaiseen vetohommaan sitä ei kuitenkaan ole vielä laitettu, sillä Sóley vaikuttaa olevan melkoisen hidaskasvuinen. Pikkutamma saa kasvaa ihan rauhassa pihatossa muiden islantilaisten seurassa, jossa se tuntuu viihtyvän varsin hyvin.

SUKU

1-polvinen

i. Allvar frá Sjökur
134 cm, hpm

ii. Alvitur frá Sjökull
140 cm, evm


ie. Flosa frá Sjökull
134 cm, evm
iii. Fjölvarv frá Bifröst
141 cm, evm
iie. Birta frá Hafnir
136 cm, evm

iei. Silfurmani frá Vesturland
139 cm, evm
iee. Sigyn frá Reykholt
134 cm, evm
e. Grýla frá Skufshafrn
139 cm, vm
KTK-II

ei. Frosti frá Grjotvallarmurl
140 cm, evm


ee. Gabríela frá Skufshafrn
137 cm, evm
eii. Bjargar frá Arnfrey
140 cm, evm
eie. Ingifríður frá Grjotvallarmurl
138 cm, evm

eei. Grímúlfur frá Skufshafrn
136 cm, evm
eee. Vanda frá Skufshafrn
138 cm, evm

JÄLKELÄISET

s. 10.01.2023, isl. o. Árroði frá Rósgarður i. Askur frá Lykkja
s. 03.07.2023, isl. t. Silva frá Rósgarður i. Hrauðnir frá Rósgarður

KUVAGALLERIA

KILPAILUKALENTERI

Kalenterissa näkyy vain sijoitukset.
(0 ARJ-sijoitusta)

pvmpaikkaluokkasijoitus

NÄYTTELYT

20.09.2022 Askellajivarsojen laatuarvostelu, 3 – 4 – 5 – 4 – 0 – = 16 / AV-III

PÄIVÄKIRJAMERKINNÄT

Tämä on virtuaalihevonen.