KTK-III, Fn
Fedde lopetettiin iän myötä ilmenneiden jalkavaivojen vuoksi 13.06.2020.
Fedden sivut on tallennettu WebArchiveen.

kutsumanimi | Fedde | omistaja | Kristiina Hirvonen VRL-13006 |
syntymäaika | 30.11.2017, 18-vuotias (satunnainen ikääntyminen) | kasvattaja | Ionic |
rotu | friisiläishevonen | painotus | koulupainotus |
sukupuoli | ori | koulutustaso | Grand Prix |
säkäkorkeus | 165 cm | VH-numero | VH17-040-0045 |
väri ja merkit | musta (EE/aa) | PKK-id | PKK2709 |
täyttänyt 7v. 19.07.2018
täyttänyt 8v. 26.08.2018
Fedde on pienestä pitäen ollut oikea herrasmies. Vaikka siltä löytyy kapasiteettia ja ymmärrys omasta komeudestaan, se on silti hyvin rauhallinen ja miellyttämishaluinen nuori ori. Se väistää aina ihmistä ja kuuntelee ohjeet tarkkaan pyrkien aina parhaaseen suoritukseen. Fedden oppimismotivaatio on hurjan korkea ja nyt kun sen lihaskuntokin alkaa olla tikissä, on aika pistää parasta. Pidemmätkin harjoituspätkät sujuvat Fedden kanssa näppärästi, sillä ori jaksaa työskennellä hurjan pitkään ja tuntuu liikkuvan luonnollisimmin koottuna. Valtavat askeleet tekevät tempon hitaaksi, mutta vauhdin reippaaksi ja siksi lisätessä askellajeja tuntuukin siltä että kentän linjat ovat aivan liian lyhyet.
Hoitamista ja kosketusta on Fedden kanssa harjoiteltu ihan maitovarsasta alkaen, ja välillä tuntuu että hevonen unohtaa oman kokonsa ja pyrkii syliin rapsutettavaksi. Rapsutusten kerjääminen on herttaista, mutta syliin pyrkiminen käy vaaralliseksi orin kasvettua ja kerättyä lihasmassaa. Varustaminen käy Fedden kanssa leikiten, sillä ori ojentaa päänsä alas kun suitsitaan ja lyhyen omistajan ja hoitajien vuoksi se on opetettu kumartamaan ihan vain satulointia varten. Yleensä Fedde kumartaa heti kun se huomaa mistä on kyse. Helpottaa hommaa huomattavasti. Pitää vain vähän varoa kun iso hevonen nousee takaisin seisomaan. Mutta muuten oikein kiva.
suku
4-polvinen
i. Callahan KTK-I, VAR-I | ii. VIR MVA ch, VSN W ch Vulcanus v.d. Duren KTK-II, KRJ-I ie. Levanya v.d. Duren KTK-III, YLA3, KRJ-I | iii. Zee Beroerte KTK-I iie. VIR MVA ch Cuicait v.d. Duren iei. VIR MVA ch Duren Oliver KTK-II, KRJ-I, VVJ-I, FLA-I iee. VIR MVA ch Rebekah Z4 KTK-II, KRJ-I |
e. Heleentje Ion | ei. Maarten Ion ee. Duren Hiona | eii. Milo von Lion eie. Willemina Ion eei. VIR MVA ch Duren Calvino KTK-II, KRJ-II eee. Karinka of Djinn KTK-III, KRJ-I |
jälkeläiset
kuvagalleria
kilpailukalenteri
Kalenterissa näkyy vain sijoitukset.
(33 KRJ-sijoitusta)
pvm | paikka | luokka | sijoitus |
KRJ | |||
21.10.2018 | Beaumont | Grand Prix | 1/30 |
23.10.2018 | Beaumont | Grand Prix | 3/30 |
26.20.2018 | Beaumont | Grand Prix | 5/30 |
26.20.2018 | Beaumont | Grand Prix | 4/30 |
28.10.2018 | Beaumont | Grand Prix | 1/30 |
30.10.2018 | Adina | Grand Prix | 1/44 |
14.12.2018 | Colosseum | Grand Prix | 1/45 |
14.12.2018 | Colosseum | Grand Prix | 6/45 |
15.12.2018 | Colosseum | Grand Prix | 4/45 |
17.12.2018 | Colosseum | Grand Prix | 3/45 |
20.12.2018 | Colosseum | Grand Prix | 4/45 |
28.01.2019 | Safiiritiikerin kilpailukeskus | Grand Prix | 4/27 |
05.02.2019 | Safiiritiikerin kilpailukeskus | Grand Prix | 1/27 |
08.02.2019 | Safiiritiikerin kilpailukeskus | Grand Prix | 3/27 |
02.02.2019 | Virtuaalitalli Chersey | Grand Prix | 6/50 |
08.02.2019 | Virtuaalitalli Chersey | Grand Prix | 6/50 |
10.02.2019 | Virtuaalitalli Chersey | Grand Prix | 3/50 |
23.03.2019 | Caswell Sporthorses | Grand Prix | 2/30 |
24.05.2019 | Verwood Equestrian Park | Grand Prix | 1/15 |
28.05.2019 | Verwood Equestrian Park | Grand Prix | 1/15 |
29.05.2019 | Verwood Equestrian Park | Grand Prix | 1/15 |
30.05.2019 | Verwood Equestrian Park | Grand Prix | 1/15 |
31.05.2019 | Verwood Equestrian Park | Grand Prix | 2/15 |
13.11.2019 | Gestüt Helmwald | Grand Prix | 5/30 |
18.11.2019 | Gestüt Helmwald | Grand Prix | 3/30 |
20.11.2019 | Gestüt Helmwald | Grand Prix | 3/30 |
20.11.2019 | Gestüt Helmwald | Grand Prix | 1/30 |
21.11.2019 | Gestüt Helmwald | Grand Prix | 3/30 |
29.11.2019 | Gestüt Helmwald | Grand Prix | 5/30 |
03.12.2019 | Safiiritiikerin kilpailukeskus | Grand Prix | 3/15 |
05.12.2019 | Safiiritiikerin kilpailukeskus | Grand Prix | 1/15 |
09.12.2019 | Safiiritiikerin kilpailukeskus | Grand Prix | 3/15 |
10.12.2019 | Safiiritiikerin kilpailukeskus | Grand Prix | 2/15 |
näyttelyt
PKK Finest (Fn) 2018
KTK-tilaisuus 25.08.2019, KTK-III 17 + 15 + 15 = 62,7%
– Erinomaiset leimat, josta täydet pisteet. Ryhdikäs asento. Runko ja kaula rodulle tyypilliset. Jalka-asennot kunnossa. Orimainen ilme ja sporttisen oloinen kokonaisuus. Toteutus selkeä, kaipaa yksityiskohtia jalkojen ja rungon lihaserottuvuuteen. Persoonallinen hevonen.
– Rodunomainen ryhti ja runsaat jouhet. Kauttaaltaan hieman nuoren oloinen, saisi olla lihaksekkaampi.
08.09.2018 PKK DS Valmennustalli, rakenne: hevosorit, EO-serti, tuom. Lynn [2]
30.09.2018 PKK Hallava, rakenne: hevosorit, EO-serti, tuom. Tiia
12.09.2018 PKK Höstnäs Knabstruppers, rakenne: muut hevosorit, EO-serti, tuom. Lynn
31.10.2018 PKK Seppele, rakenne: muut lämminverioriit, EO-serti, tuom. Elisa
19.12.2018 PKK Kaajapurojen talli, rakenne: kouluorit, EO-serti, tuom. Lynn
04.08.2019 PKK Zen, rakenne: palfreyorit ja -ruunat, LKV EO-serti, tuom. Pölhö [3] BIS5 KTK-serti, tuom. Elisa
30.03.2018 PKK Seppele muu kuva: hevonen sisällä, LKV – KP, tuom. Lynn, kuva [1]
29.08.2018 PKK Saariston hevosopisto, muu kuva: liikekuva muille hevosille, KP, tuom. Anne, kuva
[1]“Pysähdyttävä kuva, jota katsellessa tekee mieli olla hiiskumattoman hiljaa. Varsalla on intensiivinen mutta pehmeä katse, ja himmeä valo osuu kauniisti varsan karvaan ja kuivikkeisiin.“
[2]“Tasapainoinen ja rodunmukainen kokonaisuus. Voisi olla ilmeeltään orimaisempi ja etenkin taakse saisi värityksellä tehdä lisää lihaksia, nyt vielä nuoren näköinen.“
[3]“Rodunomainen, seisoo takaosa alempana kuin etuosa. Ilmeikäs.“
päiväkirjamerkinnät
Fedde on virtuaalihevonen.