YLA2, KTK-III, Fn, PKK-V, VIP MVA
Kuollut 3.4.2022.
kutsumanimi | Lipponen | omistaja | Kristiina Hirvonen VRL-13006 |
syntymäaika | 11.12.2015, 28-vuotias (satunnainen ikääntyminen) | kasvattaja | Frida VRL-05826, Faconde |
rotu | suomalainen puoliverinen | painotus | kenttäratsastus |
sukupuoli | ori | koulutustaso | VaA, 140 cm, CIC3 |
säkäkorkeus | 166 cm | VH-numero | VH16-031-0148 |
värit ja merkit | tummanruunikko (Ee/Aa) | PKK-id | PKK3118 |
Lipponen on rohkea ja komea ori ja se tuntuu itsekin tietävän olevansa hieno. Hupaisasta nimestään huolimatta Lipponen ei kuitenkaan ole ihan joka Erkin hevonen. Se on vahva sekä fyysisesti että mieleltään ja voi olla haastava käsitellä. Pääasiassa tumma ori kuitenkin kunnioittaa tuttuja käsittelijöitä eikä rynni yli tai tee muuta tyhmää muutoin kuin säikähtäessään. Jokusen kerran se on kavahtanut äkillisiä ääniä ja vaikka kukaan ei ole vielä loukkaantunut, tulee oria käsitellessä olla varovainen. Lipponen ei myöskään halua jäädä yksinään. Se hermostuu pahemman kerran jos se joutuu jäämään talliin tai laitumelle yksinään. Laitumen aidat eivät pidättele Lipposta, mikäli se päättää tulla yli. Joku edelliseltä tallilta sanoi, että ori oli parhaimmillaan hypännyt 180 senttisen aidan yli jäätyään hetkeksi yksinään tarhaan. Ihmisen seura kuitenkin kelpaa väliaikaiseksi rauhoitukseksi, joten Lipposen kanssa voi treenata yksin maneesissa tai käydä maastolenkillä. Muiden hevosten kanssa toimiessaan se on selvästi lauman johtaja eivätkä muut hevoset kyseenalaista sen auktoriteettia. Nuoremmat oriit saattavat uhmata Lipposta, mutta roteva ori näyttää nuorille paikan tiukasti. Aggressiivinen Lipponen ei silti missään nimessä ole.
Lipponen tarvitsee selkäänsä ratsastajan, joka osaa vaatia orilta kunnollista työntekoa. Treenatessa tumma hevonen helposti puikahtaa porsaanrei’istä läpi ja laistaa tehtävistä, jos se vain saa siihen mahdollisuuden. Laiska Lipponen ei ole, mutta turhan mukavuudenhaluinen. Esteillä ja maastossa oriin saa helposti enemmänkin virtaa, mutta parhaimmillaan Lipponen on kisaradalla. Jos sinulla on jotain odotuksia hevosen suhteen, se likimain aina ylittää ne. Maastoesteradalla Lipposen suosikkieste on vesihauta, sillä ori on todellinen vesipeto. Sitä treenataan kesällä uittamalla soutuveneen perässä ja soutaja saa tehdä ihan tosissaan töitä ettei hevonen ui veneestä ohi. Juomakupissakin lotrataan, jos ei muuta veden lähdettä ole saatavilla.
suku
2-polvinen
i. Epilepsy 54 | ii. Fearghas Faust GER ERJ-II ie. Karte Gewissen YLA3 |
e. Caladriel F ERJ-II, YLA2 | ei. Phantom Eye ee. Killdream QK SPL-III, ERJ-I, YLA2 |
jälkeläiset
s. 07.02.2019, srp. o. Rosegarden’s Ferehar e. Gwyndolin of Swildie
s. 12.08.2019, fwb. t. Rosegarden’s Necromancer e. Rosegarden’s Enchanter
s. 12.01.2020, srp. o. Rosegarden’s Vortex e. Rosegarden’s Marigold
s. 04.03.2020, srp. o. Rosegarden’s Monteverdi e. Rosegarden’s Marigold
s. 17.04.2021, Z. t. Rosegarden’s Conriga Z e. Limequat Cas Z
s. 05.04.2022, fwb. t. Cordeena e. Hatepinklovepink
s. 10.04.2022, Z. t. Rosegarden’s Kumari e. Limequat Cas Z
kuvagalleria
kilpailukalenteri
Kalenterissa näkyy vain sijoitukset.
(42 ERJ-sijoitusta, 41 KERJ-sijoitusta, 32 KRJ-sijoitusta)
pvm | paikka | luokka | sijoitus |
ERJ | |||
12.02.2019 | Hunajakumpu | 140 cm | 1/12 |
16.04.2019 | Susiraja | 140 cm | 3/23 |
24.05.2019 | Kastanjeholm | 140 cm | 3/20 |
24.05.2019 | Kastanjeholm | 140 cm | 1/20 |
04.11.2019 | Dare Stable | 140 cm | 4/18 |
17.11.2019 | Humlegård | 140 cm | 1/12 |
21.11.2019 | Humlegård | 140 cm | 2/12 |
22.11.2019 | Humlegård | 140 cm | 3/12 |
31.12.2019 | Chatoyant | 140 cm | 2/10 |
23.01.2021 | Yemene | 130 cm | 3/23 |
26.01.2021 | Yemene | 130 cm | 1/22 |
28.01.2021 | Yemene | 130 cm | 3/22 |
31.01.2021 | Haltiasalo | ERJ-cup: 130 cm | 6/58 |
12.04.2021 | Yemene | 140 cm | 1/24 |
13.04.2021 | Yemene | 140 cm | 4/24 |
16.04.2021 | Yemene | 140 cm | 4/24 |
19.04.2021 | Yemene | 140 cm | 2/24 |
20.04.2021 | Yemene | 140 cm | 3/24 |
23.06.2021 | Yemene | 140 cm | 1/29 |
13.08.2021 | Hiivurin suomenhevoset | 120 cm | 1/44 |
22.08.2021 | Hiivurin suomenhevoset | 120 cm | 5/44 |
27.08.2021 | Hiivurin suomenhevoset | 120 cm | 6/44 |
22.08.2021 | Yemene | 120 cm | 2/29 |
23.08.2021 | Yemene | 120 cm | 4/28 |
28.08.2021 | Yemene | 120 cm | 1/28 |
29.08.2021 | Yemene | 120 cm | 4/29 |
30.08.2021 | Yemene | 120 cm | 5/28 |
24.07.2021 | De Civitate Deorum | 130 cm | 1/37 |
11.08.2021 | Kilpailukeskus Lupin | 140 cm | 5/42 |
15.08.2021 | Kilpailukeskus Lupin | 140 cm | 1/42 |
20.08.2021 | Kilpailukeskus Lupin | 140 cm | 6/42 |
27.08.2021 | Kilpailukeskus Lupin | 140 cm | 6/42 |
22.12.2021 | Yemene | 140 cm | 4/32 |
24.12.2021 | Yemene | 140 cm | 5/32 |
26.12.2021 | Yemene | 140 cm | 5/32 |
28.12.2021 | Yemene | 140 cm | 2/32 |
27.01.2022 | Mangovia | 120 cm | 2/40 |
28.01.2022 | Mangovia | 120 cm | 2/40 |
29.01.2022 | Mangovia | 120 cm | 5/40 |
25.01.2022 | Yemene | 120 cm | 1/40 |
26.01.2022 | Yemene | 120 cm | 3/40 |
28.01.2022 | Yemene | 120 cm | 4/40 |
30.01.2022 | Yemene | 120 cm | 6/40 |
KERJ | |||
26.06.2016 | Shadow | CIC3 | 2/23 |
13.06.2016 | Metsovaara | CIC3 | 4/19 |
24.06.2016 | Kultahuisku | CIC3 | 3/30 |
24.06.2016 | Metsovaara | CIC3 | 1/19 |
29.06.2016 | Rhaegal Stud | CIC3 | 2/38 |
30.06.2016 | KERJ-cup | KERJ-cup: CIC3 | 8/82 |
01.07.2016 | Rhaegal Stud | CIC3 | 5/38 |
28.07.2016 | Metsovaara | CIC3 | 4/27 |
29.07.2016 | Metsovaara | CIC3 | 2/27 |
04.04.2019 | Nekkulan suomenhevoset | CIC3 | 3/12 |
02.09.2019 | Mörkövaara | CIC3 | 1/4 |
06.09.2019 | Mörkövaara | CIC3 | 1/4 |
10.09.2019 | Mörkövaara | CIC3 | 1/4 |
05.10.2019 | Mörkövaara | CIC3 | 5/30 |
15.10.2019 | Mörkövaara | CIC3 | 1/30 |
27.10.2019 | Mörkövaara | CIC3 | 5/30 |
29.10.2019 | Mörkövaara | CIC3 | 3/30 |
30.10.2019 | Mörkövaara | CIC3 | 2/30 |
30.10.2019 | Silverlode | KERJ-cup: CIC3 | 3/29 |
07.11.2019 | Aeston Sporthorses | CIC3 | 1/17 |
08.11.2019 | Aeston Sporthorses | CIC3 | 3/17 |
09.11.2019 | Aeston Sporthorses | CIC3 | 3/17 |
10.11.2019 | Aeston Sporthorses | CIC3 | 4/17 |
29.11.2019 | Elohiljan suomenhevoset | CIC3 | 2/10 |
30.11.2019 | Elohiljan suomenhevoset | CIC3 | 2/10 |
01.12.2019 | Elohiljan suomenhevoset | CIC3 | 3/10 |
04.12.2019 | Hiivurin suomenhevoset | CIC3 | 1/20 |
07.04.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC3 | 5/35 |
21.04.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC3 | 5/28 |
29.04.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC3 | 3/35 |
24.07.2020 | Adina | CIC3 | 1/1 |
30.07.2020 | Silverlode | KERJ-cup: CIC3 | 3/37 |
21.08.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC3 | 5/31 |
13.09.2020 | Chersey | CIC3 | 2/32 |
19.09.2020 | Chersey | CIC3 | 1/32 |
14.10.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC3 | 4/29 |
16.10.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC3 | 2/29 |
19.10.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC3 | 4/29 |
27.10.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC3 | 1/29 |
29.10.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC3 | 3/29 |
30.10.2020 | Kilpailukeskus Lupin | CIC3 | 5/29 |
KRJ | |||
02.03.2019 | Hiivurin suomenhevoset | Va A | 2/27 |
04.03.2019 | Hiivurin suomenhevoset | Va A | 5/27 |
06.03.2019 | Hiivurin suomenhevoset | Va A | 4/27 |
08.02.2019 | Hiivurin suomenhevoset | Va A | 1/27 |
18.03.2019 | Daelwyn | Va A | 4/30 |
19.03.2019 | Daelwyn | Va A | 4/30 |
05.04.2019 | Hiivurin Suomenhevoset | Va A | 5/33 |
31.05.2019 | Salpicar | KRJ-cup: Va A | 1/66 |
19.06.2019 | Adina | Va A | 3/14 |
18.11.2019 | Humlegård | Va A | 4/27 |
19.11.2019 | Humlegård | Va A | 5/27 |
24.11.2019 | Humlegård | Va A | 3/27 |
25.11.2019 | Humlegård | Va A | 4/27 |
03.12.2019 | Hiivurin suomenhevoset | Va A | 2/14 |
03.12.2019 | Hiivurin suomenhevoset | Va A | 3/14 |
04.12.2019 | Hiivurin suomenhevoset | Va A | 1/14 |
07.12.2019 | Hiivurin suomenhevoset | Va A | 3/14 |
09.12.2019 | Hiivurin suomenhevoset | Va A | 1/14 |
09.12.2019 | Hiivurin suomenhevoset | Va A | 1/14 |
06.12.2019 | Safiiritiikerin kilpailukeskus | Va A | 3/14 |
08.12.2019 | Safiiritiikerin kilpailukeskus | Va A | 2/14 |
09.12.2019 | Safiiritiikerin kilpailukeskus | Va A | 2/14 |
14.12.2019 | Safiiritiikerin kilpailukeskus | Va A | 3/14 |
18.12.2019 | Safiiritiikerin kilpailukeskus | Va A | 2/14 |
21.12.2019 | Safiiritiikerin kilpailukeskus | Va A | 1/14 |
31.01.2020 | Harmaatuulen oriasema | KRJ-cup: Va A | 7/51 |
11.02.2020 | Kåtnäs | Va A | 3/15 |
13.04.2021 | Yemene | Va A | 1/21 |
17.04.2021 | Yemene | Va A | 4/21 |
17.04.2021 | Yemene | Va A | 2/21 |
06.05.2021 | Kilpailukeskus Lupin | Va A | 1/24 |
23.05.2021 | Kilpailukeskus Lupin | Va A | 2/24 |
näyttelyt
31.03.2022 Yleislaatuarvostelu, 20,5 – 21 – 20 – 15 – 8,5 = 85p / YLA2
Finest (Fn) myönnetty 09/2019
KTK-tilaisuus 31.01.2020, KTK-III, 16,5 + 14 + 17 = 63,3%
– Orileima erinomainen, rotuleima voisi olla vahvempi: täysverimäinen. Kuiva kaula ja pää. Runko aavistuksen lihasköyhä ja selkä notkoinen. Ej polvissa nestettä ja sapelimaisuutta. Takasten kulmaukset kunnossa. Miellyttävä toteutus, karvan kiilto onnistunut ja kontrastiakin löytyy.
28.04.2019 PKK DS Valmennustalli, rakenne: lämminveriset hevoset, EO-serti, tuom. Arnika
12.05.2019 PKK DS Valmennustalli, rakenne: puoliveriorit, EO-serti, tuom. Sage
29.05.2019 PKK Hukkapiilo, rakenne: puoliveriorit, EO-serti, tuom. Kaneli
04.08.2019 PKK Zen, rakenne: hobby-orit ja -ruunat, EO-serti, tuom. Elisa
12.12.2019 PKK Järnby, rakenne: puoliveriorit, LKV EO-serti, BIS4 KTK-serti, tuom. Sage [2]
31.12.2019 PKK Kuuran talli, rakenne: orit, LKV EO-serti, tuom. Anne, BIS4, tuom. Odelie
01.04.2020 PKK Auburn Estate, KTK-sertin täydennysluokka: orit, KTK-serti, tuom. aksu
13.12.2019 PKK Järnby, muu kuva: liikekuva puoliverisille, KP, LKV, tuom. Anne [1]
15.05.2021 PKK Metsätalli, casual muu kuva: kaikki työskentelymuodot, tuom. Anne [3]
06.06.2021 PKK Ansamaa, muu kuva: luonnosmainen, KP, tuom. Marjahilla [4]
10.12.2021 PKK Metsätalli, casual muu kuva: joulun tai talven aikaa, LKV, tuom. Alexiina C
24.06.2021 PKK Järnby, EM-luokka: puoliverisille, LKV, tuom. aksu [5]
15.10.2021 PKK Metsätalli, EM-luokka: muusta kuvasta, tuom. Anne [6]
[1]“EM: tarinallisuus. Upea liike, asettelu ja värit takaavat luokkavoiton. Taustassa riittää katsottavaa ja se kertoo jo tarinaa itsessään. Kahden ratsukon laukkahetki näyttää kuitenkin vielä rentouttavalta ja vauhdikkaalta.“
[2]“EM: Persoonallisuus“
[3]“EM: kokonaisuus. Vauhdikas kokonaisuus ja upeat värit kaksikon laukatessa maalaismaisemissa.“
[4]“EM: tunnelma“
[5]“EM: kokonaisuus“
[6]“EM: Tunnelma. Arvosteltu pihattokuva. Ympäristö tunnelmallinen ja harkittuja kokonaisuuksia on aina mukava katsella. Ihanan herkkää työskentelyä etualan puun kanssa.“
[7]“EM: Taiteellisuus. Kaunis, harmoninen työ kuin taulumaalaus. Silmiä lepuuttava värimaailma, onnistunut hiljainen ja rauhallinen talvitunnelma. Hienosti oivallettua erilaista sivellintekniikkaa! Tätä jäi katsomaan pitkäksi aikaa.“
päiväkirjamerkinnät
päiväkirjamerkintä 19.12.2018, kirjoittanut omistaja
Olin pistänyt pystyyn nimikilpailun ja pikkuinen pahvilaatikko odotti nyt satulahuoneessa paperilappujen ja kynän vieressä ehdotuksia. Moni innostunut hoitaja ja tuntilainen oli tunkenut laatikon sisuksiin monenlaisia ehdotuksia tumman orin opetellessa lauman tavoille tietämättä mitään sen ympärillä vellovasta hullunmyllystä. Jopa Erkki, hyvä tuttavani ja lehmätilallinen, oli kirjoitellut kaksi ehdotusta laatikkoon tasaisella mutta silti niin epäsiistillä käsialallaan ja hohottanut päälle että poniparka. Nyt laatikko oli niin täynnä lappusia että ehdotuksia oli jätetty laatikon viereen kaurakauhaankin ja minun oli pakko laittaa peli poikki etten joutuisi käymään läpi satoja nimiä. Nimet olivat kaikkea Stormyn ja Kallen väliltä ja pitkän harkinnan jälkeen valitsin loppuäänestykseen kolme nimeä: Ahti, Kortti ja Lipponen. Ripustin A4-kokoisen lapun tammatallin ilmoitustaululle kynän ja ohjeiden kera. Vedä viiva suosikkinimesi kohdalle. Äänestä vain yhtä nimeä.
Iltatallin jälkeen katsoin paperia. Ahti ja Kortti olivat saaneet yhteensä melkein yhtä monta ääntä kuin Lipponen, jota ilmeisesti oli ainakin osittain äänestetty vitsillä. Lipponen se siis on. Lipponen, komea tumma ori. Kuulostaa juuri sopivalta, päätin, ja otettuani äänestyspaperin alas ilmoitustaululta, menin merkkaamaan maalarinteipillä orin uuden nimen sen karsinan oveen. Lipponen hörisi minulle ja puhalsi lämmintä ilmaa käsilleni liimatessani teippiä. Ihan kuin sekin olisi ilmoittanut että mainio valinta.
– 188 sanaa
päiväkirjamerkintä 16.12.2018, kirjoittanut omistaja
Kaarsin hevosauton Rosiksen pihaan ja näin, miten tammatallin ovesta valui joukko uteliaita nuoria tyttöjä ja pari poikaa. Sammutin auton moottorin ja vedin takin päälleni ja hanskat käsiini ennen kuin tuuppasin oven auki ja liu’uin alas kuskin paikalta. Rohkeimmat olivat jo alkaneet parveilla auton ympärillä kuiskien keskenään enemmän tai vähemmän hiljaisia kysymyksiä. Oliko autossa uusi hevonen? Millainen se olisi? Otettaisiinko sille hoitajaa?
Hätistelin lauman reilusti kauemmaksi, koska nuori hevonen oli jo alkanut paukuttaa auton takaseinää kaviollaan. Laskin auton sivussa olevan lastaussillan ja pujahdin karsinaan raottaen ovea vain sen verran että pääsisin itse sisään. En ollut aivan varma miten hevonen reagoisi päästessään ulos, joten olin jo lastatessa pudottanut toiseen ruokakuppiin juoksutusliinan. Ystävällinen turpa tutki heti kiireisesti taskuni ja kun minulla ei ollut mitään, alkoi tuuppiminen. Jouduin yrittämään useamman kerran ennen kuin sain liinan lukon kiinni riimun renkaaseen ja sitten tönäisin oven auki. Nuori tumma ori laskeutui ramppia alas ryhdikkäin askelin ja pysähtyi metrin päähän. Se tanssahteli hieman paikallaan siro pää ylhäällä ja häntä korkealla soihdulla. Se hirnui kovaäänisesti ja liikkui levottomasti. Ohjasin hevosen kävelemään ympäri tallipihaa ja kysymysten hyökyaalto seurasi meitä. Orin hypähdellessä vieressäni vastailin hoitajille. Hevonen oli Cordez F ja se oli rodultaan suomalainen puoliverinen. Se oli tullut Rosikseen Saksasta jalostushevoseksi ratsuponien jalostusohjelmaa varten ja sille ei ainakaan aluksi otettaisi hoitajaa. Lempinimeä ei nuorella kenttäratsulla vielä ollut, mutta eiköhän sellainen keksittäisi pian.
Ori sai olla aluksi kahdestaan tallissa sen naapurikarsinassa asuvan Fedden kanssa ja myöhemmin iltapäivällä kaksikko pääsi ulkoilemaan oritarhassa kahdestaan. Fedden tiesin olevan pitkäpinnainen, mutta loppujen lopuksi uusi orikin näytti rauhalliselta ja tyyneltä saadessaan ystävällismielistä hevosseuraa. Ehkä orin lempinimeä varten voisi kehitellä nimikilpailun?
– 263 sanaa
Lipponen on virtuaalihevonen.