Alinta

kutsumanimi	Alinta	omistaja	Amalia Havas (VRL-13006)
syntymäaika	01.01.2012*, 8-vuotias (satunnainen ikääntyminen)	kasvattaja	Australian erämaa…
rotu	brumby	painotus
sukupuoli	tamma	koulutustaso	HeD
säkäkorkeus	arviolta n. 145 cm	VH-numero
väri ja merkit	punarautias (ee/AA/pangaré)	PKK-id

*Arvioitu syntymävuosi, päivä ja kuukausi oletusarvot rekisteröintiä varten

Alinta on kotoisin Australiasta, jossa se otettiin kiinni maastopalojen tuhottua rannikon brumbyjen elinalueet. Se sai totutella ihmisiin Ranch O’Haran tilalla neljän kuukauden ajan, ennen kuin eräs nuori itseensä ehkä liikaakin uskonut nainen haki sen Suomeen toiselta puolelta maailmaa.

Alintan nimi tarkoittaa tulta tai liekkiä. Sen luonnekin on herkkä kuin kynttilän liekki. Pienikin tuulenvire värisyttää ja tanssittaa liekkiä ja niin myös tammaa hermostuttaa pienetkin uudet asiat ja yllättävät tuulenpuuskat. Yleiseltä olemukseltaan Alinta on varovainen ja pieni persoona, joka yrittää olla kiinnittämättä turhan paljoa huomiota itseensä. Laumassa se on rohkeampi ja sosiaalisempi, väistää nopeasti ja välttää konflikteja. Yksin jäädessään paljon arempi ja säikkyy helposti, vaatii pitkän ja jäntevän totuttamisen kaikkeen uuteen.

Hoitotoimenpiteissä Alinta malttaa olla paikallaan parhaiten heiniä syöden, jos käsittelijä on tuttu ihminen. Kengityksen ja isompien toimenpiteiden ajaksi Alinta tarvitsee rauhoituksen ainakin toistaiseksi. Tamma nostaa etujalat melko hyvin pyynnöstä ja kevyestä kosketuksesta, mutta takajalkoja nostaessa todennäköisesti yrittää potkaista. Alinta kulkee narussa mukana, muttei siedä kovaa painetta. Lindyn luottamuksen ansaittuaan tammasta tulee avoimempi ja sosiaalisempi, joskaan ei silti hakeudu ihmisten luokse.

SUKU

evm-sukuinen
Sukulaisia ei tiedossa, sillä Alinta on otettu kiinni villistä laumasta

Kiinni otetusta laumasta tehdyn DNA-tutkimuksen mukaan Alintan isä on noin 150 cm korkea ruunikko lauman johtajaori, joka oli todennäköisesti pihistänyt Alintan emän toisesta laumasta. Tämä ori on rakenteeltaan brumbyksi melko raskas ja sillä on paksut ja pitkät jouhet ja runsaat vuohistupsut. Se menehtyi Australian maastopalojen vuoksi lauman kiinnioton jälkeen, todennäköisesti hengitettyään liikaa savua.

Alintan emä on sievä liinakkorautias noin 145cm korkuinen tamma. Se otettiin kiinni vuotta ennen Australian maastopaloja ja koulutettiin karjahevoseksi. Sen nimi on nykyään Bella ja omistajan mukaan sen parhaita ominaisuuksia on ystävällinen, vaikkakin varautunut luonne ja erinomainen työmoraali.

JÄLKELÄISET

KUVAGALLERIA

KILPAILUKALENTERI

Kalenterissa näkyy vain sijoitukset.
(0 sijoitusta)

pvm

paikka

luokka

sijoitus

NÄYTTELYT

PÄIVÄKIRJAMERKINNÄT

päiväkirjamerkintä 25.09.2022, kirjoittanut omistaja
Kaksi vuotta sitten olin hakenut Perthistä halvan adoptiobrumbyn toiveikkaana elokuvamaisesta yhteydestä nuoreen tammaan. Olin tahtonut laukata sillä auringonlaskun värittämällä hiekkarannalla ilman varusteita. Kävellä sen kanssa metsässä sen juosten irti kuin koira. Pian sain kuitenkin huomata ettei Alinta ollut elokuvahevonen, luottanut minuun tai ollut edes kunnolla koulutettu. Reilun puolen vuoden taistelun ja epäonnistumisien sarjan jälkeen olin vihdoin niellyt egoni ja pyytänyt apua. Oli pakko myöntää, etten osannut kouluttaa hevosta, varsinkaan villihevosta.

Nyt kun katsoin rennosti ympyrällä ravaavaa ponitammaa, olin oikeastaan ihan tyytyväinen. En ollut vieläkään päässyt ratsastamaan Alintalla, mutta olin silti tyytyväinen. Poni oli oppinut luottamaan minuun, mikä oli enemmän kuin olisin vuosi sitten uskaltanut edes toivoa. Nykyään Alinta jopa tuli luokseni laitumelta kun kutsuin sitä, sain sille riimun päähän ilman että Alinta taisteli vastaan ja sain jopa koskea sen korviin. Olin myös onnistunut totuttamaan tamman satulaan aina kankaanpalasesta alkaen. Nyt sillä oli selässään tavallinen vanha ruskea yleissatula, jonka olin ostanut käytettynä. Uusi varatallimestari Kadri oli ystävällisesti sovittanut sen Alintan selkään sopivaksi. Olin jatkanut ratsastusharjoituksia sillä kultaisella ponilla (jonka nimen, Ninja, olin muistanut vasta neljännellä kerralla) ja nykyään sain jopa ratsastaa isommalla, tuhdilla Dama-tammalla.

“Se ravaa tosi nätisti! Pysäytäpä se ja kutsu luokse”, maneesin reunassa muovituolilla istuva Kristiina kehotti. Otin muutaman reippaan askeleen kohti suuntaa, johon tamma oli ravaamassa ja se pysähtyi heti. Se jäi tuijottamaan minua korvat hörössä. Välillä toinen korva heilahti, kun Kristiina liikkui.
“Tule Alinta”, kutsuin ja hengitin syvään. Minun kuului olla itse todella rento ja tehdä itseni pienen näköiseksi. Kristiina oli myös sanonut, että jopa hevosen tuijottaminen luo painetta, joten katselin hiekkaisia tallikenkiäni. Punaruskeiden villasukkien reunat kurkistivat kengistä. Niiden väri mätsäsi Alintan turkkiin, mutta niihin oli tallissa tarttunut puruja.

Sukkia tuijotellessani kuulin kuinka tamman kaviot kahisuttivat maneesin hiekkaa, ja sitten tunsin ponin lämpimän hengityksen korvassani.
“Hyvä tyttö!” hymyilin ja nostin pääni pystyyn hitaasti. Astuin lähemmäs silittääkseni Alintan lapaa, mutta sen tehtyäni siirryin takaisin matkan päähän. Hevosenkin omaa tilaa piti kunnioittaa.
Takanani Kristiina käveli lähemmäs myös.
“Me ollaan harjoiteltu Alintan kanssa jo paljon jalustimien laskemista, totuttanut sitä kahiseviin asioihin selässä ja selän yläpuolella ja kannettu painoa. Mä luulen että te ootte valmiita kokeilemaan jotain uutta. Koitetaas tänään käydä vähän selässä!”
Käännähdin kannoillani tuijottamaan naista silmät selälläni. Oliko Alinta muka valmis semmoiseen!? En ollut valmistautunut tähän ollenkaan!
“Mä toin sun kypärän tohon tuolille, niin pistäpä se päähän kumminkin nyt ensin.”
Tutisevin jaloin hain kypäräni ja tuskin huomasin Alintan kävelevän perässäni vaikka liina laahasikin maata.

Kristiina kertoi, ettei tarkoitus ollut istua satulassa vielä, vaan käydä vain makuulla satulan päällä. Silti vatsani oli niin täynnä perhosia että melkein oksetti. Neuvojen mukaisesti hypin ensin paikallani molemmilla puolilla satulaa ja nojailin sen kylkiin kuin valmistautuakseni kiipeämään satulaan, ja kun Alinta ei reagoinut negatiivisesti, tartuin sen paksuun harjaan ja satulan takakaareen. Jalustimia ei ollut, mutta onneksi tamma ei ollut hirveän korkea. Silti tuntui kuin olisin yrittänyt hypätä pilvenpiirtäjän huipulle. Oikein reippaalla ponnistuksella kuitenkin onnistuin loikkaamaan mahalleni ponin selkään. Alinta otti askeleen sivulle, mutta sitten se rauhoittui paikalleen ja kääntyi katsomaan minua.
“Eipä täällä hätää, Alinta. Oota vaan hetki vielä, jooko?” höpöttelin tammalle samalla kun koitin ryömiä itseni vähän paremmin sen selkään. Poni vain tuhahti ja suoristi itsensä sillä seurauksella että korjausliikkeeni sai minut pyörähtämään kuperkeikalla ponin yli. Alinta tietysti väisti pois altani ja vauhditti matkaani maneesin hiekkaan.

Hetken hulinan rauhoituttua huomasin ilokseni Alintan jääneen paikalleen. Se oli kumartunut ylleni samalla tavalla kuin Kristiina. Nainen tosin sanoitti kysymyksensä minun voinnistani paremmin kuin poni. Eikä voinnissani ollut mitään valitettavaa, en ollut satuttanut mitään pyörähtäessäni. Toisella yrittämällä homma sujui jo paljon paremmin, eikä Alintakaan kiukutellut. Vuosi sitten en olisi laskeutunut omin jaloin satulasta, mutta nyt se onnistui. Tamma sai sen jälkeen palata laitumelle pohtimaan uutta oppimaansa, enkä malttanut heti talliin päästyäni olla hehkuttamatta Petralle onnistumistani. Ratsastaminen omalla ponillani saattoi olla lähempänä kuin olin odottanutkaan!
– 617 sanaa

päiväkirjamerkintä 28.06.2021, kirjoittanut omistaja
Alinta oli kesän aikana rauhoittunut tosi paljon! Olin toukokuussa viimeinkin luopunut egoni rippeistä ja pyytänyt apua tamman koulutukseen Kristiinalta. Minusta tosin tuntui, että nyt Kristiinalla oli parempi suhde minun hevoseeni kuin minulla itselläni oli, ja minä olin aika kade. Tuntui vaikealta, kun Alinta käveli rauhallisesti laitumelta Kristiinan luokse, mutta minut nähdessään ravasi muutaman hevosen mitan päähän ja jäi katselemaan sieltä minua. Onneksi Kristiinan avulla olin alkanut nähdä, ettei Alinta tehnyt mitään ilkeyttään. Se ei vain ymmärtänyt minua, ja totta puhuen en minäkään sitä ymmärtänyt. Vähitellen olin todella saanut tajuta, etten tiennyt hevosista lannankaan vertaa. Onneksi Kristiina oli opastanut minut tutustumaan myös muihin tallin hevosiin, ja olin saanut harjoitella ratsastamista kullan värisellä pikkuponilla, jonka luonne oli täsmälleen yhtä kultainen kuin sen karva. Toivoin, että Alintastakin tulisi yhtä kiltti joku päivä.

Sain kuitenkin olla ylpeä, että pystyin pukemaan Alintalle naruriimun päähän ja osasin solmia sen niin, ettei naru tökkinyt hevosta silmään. Alinta myös seurasi minua, kun talutin sitä narun päässä. Kristiina oli todella tarkka, etten koskaan ottanut kiinni narusta ihan Alintan leuan alta, vaikka ratsastuskoulussa minulle oli niin opetettu. Kristiinan mielestä hevosella piti olla vapaus katsoa ympärilleen. Minä olin myös saanut Alintan pysymään rauhallisena, kun laitoin sen selkään ohuen kankaanpalan. Sitä kun harjoittelisi, voisi syksyllä siirtyä kokeilemaan ihan oikealla satulahuovalla. Punainen tamma oli aluksi säikkynyt ja pyöritellyt silmiään, kun kankaanpala, kaiketi sifonkia, oli kahissut pelottavan kuuloisesti. Silloin, kun Alintaa pelotti tosi paljon, minä jätin sen kankaan karsinan oveen roikkumaan. Siitä Alinta oli sitten tutkinut sitä. Korviin minä en pystynyt vielä Alintaa koskea. Se nosti päänsä aina tosi korkealle ja pyöritteli silmiään sen näköisenä, että se pyörtyy tai puree. Häntään minä en uskalla koskea, koska Alinta nostelee välillä sen takajalkoja sillä tavalla uhitellen. Kristiina uskalsi mennä sen taakse, mutta minä en suostu. Ehkä sitten myöhemmin, kun Alinta luottaa minuun enemmän. Nyt on kuitenkin jatkettava hommia ja harjoittelua, niin pääsen jossain vaiheessa ratsastamaan Alintalla tai ainakin jollakin muulla ponilla kuin sillä pienellä kultaisella.
– 318 sanaa

päiväkirjamerkintä 07.03.2021, kirjoittanut omistaja
Seisoin keskellä laidunta riimu ja naru kädessä ja olin ihan valmis luovuttamaan. Olin yrittänyt saada Alintaa kiinni viimeiset puoli tuntia, enkä jaksanut enää juosta ponin perässä. Minun oli tarkoitus tänään yrittää nousta Alintan selkään ensimmäistä kertaa, mutta typerä koni vain juoksi minua pakoon. Muut hevoset kyllä tulivat luokseni ja niitä oli mukavaa rapsuttaa.

“Hei Amalia! Tarviitko jeesiä?” joku huusi portilta. Käännyin ja näin Petran heiluttavan kättään minulle. Ei nyt tarvitsisi niin kovaa huutaa että koko talli kuulisi minun epäonnistumisistani.
“Otetaan kaikki hepat sisään syömään, niin saat Alintan siinä samalla kiinni!”
Minun oli myönnettävä, että oli aina helpompaa saada Alinta talliin ruoka-aikaan, sillä se seurasi muita hevosia mielellään, eikä se halunnut jäädä yksin. Autoin Petraa vetämään liinat tallin oven ja laitumen portin välille ja sitten Petra vihelsi hevosille. Olin vähän kateellinen, kun hevosten päät nousivat kaikki samaan aikaan heinistä ylös ja Tilby edellä ne lähtivät ravaamaan kohti tallia. Ne jopa osasivat omiin karsinoihinsa. Alintaa piti aina ohjata, koska se yritti mennä muiden ruokakupeille ja sitten se koitti potkia muita, kun ne tulivat liian lähelle.

Tällä kertaa yritin sujauttaa riimun Alintalle päähän jo ovella, kun se tuli talliin sisään, mutta se vain heilautti päätään ja kipitti Vokin karsinaan ahnehtimaan toisen ruokia. Harpoin ponin perään ja yritin vetää sen pään pois ruokakupista. Alinta vain pisti vastaan. Minua alkoi itkettää. Miksi sen piti olla niin tottelematon? Petra luikahti karsinaan myös ja sujautti olkapäänsä ponin kaulan alle. Sitten hän työnsi Alintan pois Vokin kupilta.
“Laita se riimu nyt sille päähän”, hän kehotti. “Käsissä ei oo tarpeeks voimaa, jos tarvii poni siirtää jonneki. Aina kannattaa suosia koko kehon voimaa mieluummin.”
Nyökkäsin naiselle ja kiinnitin riimun leukahihnan. Vastustellen Alinta siirtyi karsinasta omaansa. Siellä se syöksyi omaan ruokakuppiinsa sellaisella vauhdilla, että riimunnaru jätti punaiset jäljet kämmeniini. Sidoin narun vetosolmulla pylvääseen kiinni ja aloin puhallella käsiäni.
“Kuule, ootko sä varma että sä pystyt kouluttamaan Alintan ittekses? Mä en tahdo olla ilkeä tai pahantahtoinen, oon vaan huomannu että sulla on ongelmia ton ponin kanssa”, Petra kysyi nojaten karsinan oveen. Hän ojensi minulle Alintan harjasangon. Typerät kyyneleet polttivat silmissäni. Olin yrittänyt tehdä Alintan kanssa kaikkea, mitä olin Youtubessa nähnyt hevosten kouluttajien tekevän, ja kaikki oli epäonnistunut. Alinta yritti potkia minua, se ei seurannut minua eikä se suostunut juoksemaan, vaikka yritin saada sen liikkeelle. Se oli heittänyt minut jo kuusi kertaa selästään ja se juoksi minua karkuun laitumella. Minä vain halusin hevosen, johon minulla olisi sellainen yhteys niin kuin leffoissa oli. En halunnut kiukuttelevaa ja lihavaa ponia, jolla oli takkuinen harja, koska se ei antanut minun laittaa hoitoainetta ja kammata sitä. Ehkä oli myönnettävä, että olin tehnyt paljon asioita väärin egoni takia. Ehkä voisin ottaa vastaan apua. Ainakin jos apu tuli Petralta. Petra tuntui ymmärtävän tilannettani.
“Ehkä mä tarviin vähän apua. Mut vaan jos sä voit auttaa”, mutisin hiljaa. Petra hymyili minulle lämpimästi ja minulle tuli parempi olo. Ehkä voisin vielä joskus ratsastaa Alintalla joutumatta maistelemaan maneesin hiekkaa.
– 474 sanaa

päiväkirjamerkintä 01.08.2020, kirjoittaja omistaja
Kotimatkan alkupuoli oli sujunut hienosti, kun Alinta oli matkustanut autossa ja lentokoneessa rauhoitettuna välilaskuista huolimatta. Olin saanut taisteltua villihevoseni Helsinki-Vantaan lentokentällä lentokoneesta ulos ja siellä eläinlääkäri tarkasti sen ja totesi, ettei hevosta voi enää rauhoittaa. Lääkärin mukaan se saisi liian suuren annoksen lääkettä, jos hän nyt antaisi tammalle lisää. Pettymykseni oli suuri, sillä nyt minun oli tarkoitus saada Alinta kävelemään traileriin. Pieni hämärä koppi näytti minunkin mielestäni pelottavalta, joten aloin epäilemään, saisinko vauhkon hevosen sisään kunnialla tai edes kunniatta. Nyt minua harmitti, sillä olin mennyt typeränä sanomaan Alintan uuden kotitallin omistajalle, etten tarvitsisi apua hevosen kanssa, vaan pärjäisin sen kanssa itsekseni.

Hetken taistelun jälkeen sain Alintan kulkemaan takanani ja avasin kopin edessä olevat luukut. Muistin jonkun joskus sanoneen, että jos luukut avasi, hevonen kävelisi kiltimmin sisään traileriin. Sitten jäin pohtimaan, josko juoksuttaisin Alintaa vähän ja ehkä se sitten väsyneenä menisi koppiin kiltisti. Tartuin pitkästä köydestä kiinni ja heilutin köyden häntäpäätä niin kuin Clint Anderson. Alintan silmät näyttivät pullistuvan ulos sen päästä ja se loikkasi minusta poispäin niin, että käsieni välissä oleva löysä köydenpätkä napsahti minua leukaan. Kipu sai kyyneleet valumaan silmistäni, mutta pitelin köydestä tiukasti, ettei Alinta pääsisi irti. Tamman paksu vaalea harja heilahteli, kun se hyppi takajaloilleen silmänvalkuaiset muljuen. Itkien horjahtelin hevosen perässä, kun se retuutti minua pitkin syrjäistä parkkipaikkaa. Kymmenisen minuuttia myöhemmin tamma oli rauhoittunut seisomaan mahdollisimman kaukana minusta ja joku tuntematon tuli luokseni.
“Moikka! Mä huomasin että sulla on vähän ongelmia sun ponin kanssa. Tarviitko jeesiä?” sinihiuksinen nainen käveli luokseni, mutta pysähtyi, kun Alinta oli aikeissa ottaa taas askelia taaksepäin. Häpeän puna peitti kasvoni, mutta nielin ylpeyteni.
“Joo, kyllä mä taidan vähän tarvita apua. Tää tässä on Alinta”, osoitin punaista tammaa. “Mä oon tulossa sen kanssa Australiasta ja meillä on vähän erimielisyyksiä menosuunnasta…”
Nainen katsoi tammaa, joka tuijotti meitä jotenkin sen näköisenä, että se suunnitteli varmasti jotain uutta kiukuttelumetkua.
“Saanko mä sen narun?” Nainen kurotti kohti köyttä käsissäni. Ojensin köyden hänelle ja siirryin vähän kauemmas katsomaan, mitä nainen tekisi. Hän käveli rauhallisesti kaarevasti kohti Alintaa. Hän ei kurotellut kohti sen turpaa, vaan lähelle päästessään, hän laski kätensä hevosen lavalle. Alinta nytkähti vähän kosketuksesta, mutta ei paennut. Pian Alinta käveli naisen perässä ympyröitä kiltin näköisenä trailerin lastaussillan edessä ja sitten se seurasi naista traileriin, jonne nainen kiinnitti köyden.
“Noniin, nyt on tamma trailerissa ja pääsette matkaan”, nainen hymyili ja auttoi minua sulkemaan trailerin lastaussillan. “Mihinkäpäin oot lähössä ajamaan?”
“Kiitos ihan hirmusesti! Me ollaan ajamassa Mikkelin kautta Kuopioon. Oon sopinut tallipaikan Alintalle yhelle pikkutallille.”
“Ai kato, ollaan ajamassa samaan suuntaan! Mä odotan tässä että mun työkaveri tuo meidän hevoset tänne, niin lähdetään sitten kohti Aittajärveä. Toi hevosauto on meidän”, nainen osoitti vähän kulahtanutta rekkaa, jonka kylkiä koristivat hevoskuviot ja vauhtiraidat. “Mun nimi on Marika, tuolta tulee Petra.”
Petra oli lyhyt ja tukevahko nainen, jonka nenällä lepäsivät pyöreät silmälasit. Hän talutti neljää komeaa kilpahevosta, jotka kaikki kiilsivät aamupäivän auringossa.
“Aittajärvelle?” ihmettelin ääneen samalla kun Alinta alkoi paukuttaa trailerin seinää. “Sinne mäkin oon menossa.”
“Mikä sattuma! Voidaan ajaa samaa matkaa, jos maltat odottaa että pakataan nää hevoset.”
Niin minä ajoin Alinta kyydissäni kuusi tuntia hevosrekan perässä perille saakka. Kyllä Alintasta tulee vielä hyvä ystävä minulle.
– 514 sanaa

päiväkirjamerkintä 30.07.2020, kirjoittaja omistaja
Katsoin tyytyväisenä, kun australialainen mies talutti hitaasti punaista tammaa ympyrällä hevosauton edessä. Muutaman kierroksen jälkeen hevonen käveli kohtuullisen kiltisti autoon ja Benjamin sitoi sen kiinni.
“Well, there’s your mare in the car. I hope you have a vet ready with some sedatives at the airport, because that is not going to walk into a plane willingly”, mies tuumasi ja nosti lastaussillan ylös yllättävän kevyen näköisesti.
“Yeah, I made an appointment with a vet in Perth. I’m pretty sure I’m gonna be fine with Alinta”, selitin rallienglannillani.
“I read your adoption application and estimating by that, you’re gonna be great!” Benjamin naurahti ja taputti minua olkapäälle. Tunsin pienen piston sisimmässäni. Olin saattanut hieman yliarvioida hevosmiestaitoni, mutta kyllä minä pärjäisin. Sitä paitsi adoptiobrumbyt ovat halpoja suhteessa niiden terveyteen ja ammattilaisten aloittamaan koulutukseen. Tämä nimenomainen talli jopa kuljetti itse hevoset Perthiin, joten säästin rahaa hevosauton vuokran verran! Aivan täydellistä minun lompakolleni!
“Well see. I’m sure that we’ll be friends though”, hymyilin. “But we should get on the road or we’ll miss the plane.”
“Sure, mate. I’ll just call your driver over, m’lady”, Benjamin pyöritti kättään hovikumartaessaan leikillään. Niin alkoi Alintan matka kohti Suomen perämetsiä kohti.
– 192 sanaa

päiväkirjamerkintä 20.07.2020, kirjoittaja TSB – Save the Brumbies
Lindylle aletaan nyt etsimään uutta kotia. Sen koulutusta jatketaan samaan tapaan kuin ennenkin, jotteivat taidot unohdu. Lindyä ei ole vielä satuloitu. Kuolaimia on käytetty suussa, mutta Lindy reagoi niihin melko negatiivisesti ja vahvasti, vaikka tilanteessa oli tuttu ihminen.

Lopullinen yhteenveto: Käsiteltävyys kohtalainen/hyvä, mutta ratsastettavuutta ei arvioitu. Perustaidot (juoksutus, ääniohjaus tmv) hyvät. Liikkeet hyvät, puhtaat ja symmetriset. Ei melo tai keri. Rakenne villihevoseksi erinomainen, hieman työhevostyyppinen.
– 65 sanaa

päiväkirjamerkintä 06.07.2020, kirjoittaja TSB – Save the Brumbies
Lindyn liikkuminen on pysynyt puhtaana ja sen kanssa on vähitellen jatkettu myös ravin harjoittelua pyynnöstä lyhyissä pätkissä. Lindy on alkanut olemaan sosiaalisempi ja avoimempi ja sillä vaikuttaa olevan hyvä motivaatio töihin lähtiessä. Pakoreaktio on edelleen vahva vieraiden esineiden ja tilanteiden kanssa, ääniherkkyys on asteen maltillisempi. Tamma ei tule sopimaan lapselle tai aloittelevalle ratsastajalle, sillä Lindy on liian arvaamaton ja reaktiivinen käsiteltävä. Adoptoidaan vain kokeneelle aikuiselle ja kotiin, jossa pääsee elämään laumassa.
– 71 sanaa

päiväkirjamerkintä 25.06.2020, kirjoittaja TSB – Save the Brumbies
Lindy otettiin liinaan ja tarkastettiin sen liikkuminen. Ontumista ei esiinny enää, mutta tamman koulutustahtia kevennetään takaisin kolmeen kertaan viikossa.
– 19 sanaa

päiväkirjamerkintä 18.06.2020, kirjoittaja TSB – Save the Brumbies
Lindyllä havaittiin lievää epäpuhtautta vasemmassa etujalassa, tamma saa levätä viikon tarhassa lauman kanssa.
– 13 sanaa

päiväkirjamerkintä 06.06.2020, kirjoittaja TSB – Save the Brumbies
Lindy potkii takajaloilla edelleen niitä nostaessa. Harjata antaa, mutta varovaisuutta on syytä noudattaa. Ei pure tai huido etujaloilla muuten. Pystyy kulkemaan nykyään liinan päässä ympyrällä käynti-pysähdys-käynti siirtymisten kanssa ja muutamia lyhyitä ravipätkiä on harjoiteltu. Harjoitukset kestävät vartista puoleen tuntiin, kolmesta viiteen kertaa viikossa. Yleiskäyttäytyminen on vähitellen vakiintunut ja mikäli näin jatkuu, Lindylle voidaan alkaa kuukauden sisällä harkita adoptiokotia.
– 58 sanaa

päiväkirjamerkintä 06.05.2020, kirjoittaja TSB – Save the Brumbies
Lindy suhautuu ihmisiin jo vähän luottavaisemmin. Siitä tuntuu olevan erityisen mukavaa, kun etujalkojen välistä rapsuttaa oikein kovasti. Lindy on oppinut kulkemaan narussa taluttaessa melko hyvin, se kulkee perässä muttei siedä yhtään painetta. Sitä viedään toistaiseksi eteenpäin vain maastakäsin. Lindy on oppinut ääniavut liikkeelle lähtöön liinan päässä ja sen kanssa on harjoiteltu käynnissä myös pysähtymistä. Harjoitukset kestävät kymmenestä minuutista puoleen tuntiin, kolme kertaa viikossa.
– 63 sanaa

päiväkirjamerkintä 12.04.2020, kirjoittaja TSB – Save the Brumbies
Lindyn kaviot vuoltiin rauhoituksen alaisena. Kengittäjä Matt Spencer kehui, että tammalla on erinomainen kavioaines ja vahvat, hyvät jalat. Merkkejä epäpuhtaudesta tai arkomisesta ei enää esiinny ja jalkojen turvotus on laskenut. Kaviopulssia ei tunnu missään jalassa ja jalka-asennot ovat hyvät. Takakavioiden kanssa on vielä paljon ongelmia nostamisessa, joten tällä kertaa kavioiden hoito päädyttiin tekemään rauhoitettuna jotta tilanteesta ei jäisi Lindylle negatiivista kokemusta. Lindy jätettiin toistaiseksi kengättä.
– 65 sanaa

päiväkirjamerkintä 06.04.2020, kirjoittaja TSB – Save the Brumbies
Lindy on saanut parantua rauhassa kuukauden verran. Tällä ajalla sitä on käsitelty normaaleissa askareissa: ruokinnan yhteydessä, siistimisessä sekä yleisesti totutettu ihmisen läsnäoloon. Lindy oli aluksi hyvin epäileväinen ja pelokas, mutta suhtautui ihmisiin muuten hyvin. Se ei ole purrut kertaakaan tai yrittänyt edes potkaista, vaan tamman reaktio pelottavaan tilanteeseen oli jäätyä täysin. Rauhallisella, yhden ihmisen läsnäololla, joka yhdistettiin alusta alkaen vahvasti kaikkeen positiiviseen, kuten ruokaan, Lindy on alkanut vähitellen sopeutua. Harjaamistilanteissa Lindy viihtyy parhaiten vain jos sillä on syötävää. Kiinni tammaa ei ole yritetty vielä laittaa. Se ei tunnu aristavan mitään paikkaa vaan harjalla saa koskea kaikkialle, myös jalkojen kylmäys vedellä on onnistunut. Takakavioita Lindy ei vielä nosta, mutta etukavioiden kohdalla se ymmärtää mitä siltä pyydetään. Kavioita on toistaiseksi vain nosteltu rauhallisesti ja Lindy muuttuu heti rauhattomaksi, jos jalkaa pitää pitää ylhäällä hetkeä pidempään.
– 133 sanaa

päiväkirjamerkintä 06.03.2020, kirjoittaja TSB – Save the Brumbies
Maastopalojen levinneisyys kauhistutti kaikkia. Rannikolla eläneet brumbylaumat olivat ajautuneet ahdinkoon liekkien niellessä kaiken, mitä ne olivat ennen kotina pitäneet. Lindyn lauma oli yksi ensimmäisistä, jotka tarvitsivat ihmisten apua. Kiinniottohetkellä Lindy oli jäänyt muusta laumastaan jälkeen ja se ontui hyvin voimakkaasti vasenta etujalkaansa. Lindy narrattiin kiinni köydellä hankalan maaston vuoksi karjapaimenten avulla. Kahden köyden avuin tamma saatiin kuljetettua aukeammalle alueelle, jossa valvova eläinlääkäri rauhoitti sen kuljetusta varten.

Leirikeskuksen klinikalla todettiin, että tamman molempien etujalkojen nivelet olivat hyvin rasittuneet ja nesteiset, todennäköisesti johtuen pitkästä pakomatkasta. Ennuste oli kuitenkin hyvä, sillä eläinlääkäri uskoi sen olevan hetkellinen vaiva, joka parantuisi levolla. Lindy oli myös pyöreässä kunnossa, joka saattoi merkitä sen varsoneen vastikään. Varsan ikää ei ollut mahdollista arvioida, mutta etsintäpartio lähetettiin varmuuden vuoksi käymään läpi alueen josta Lindy löydettiin. Varsaa ei kuitenkaan nähty.
– 129 sanaa

Alinta on virtuaalihevonen.